 |
Ennen kesää sitä tulee usein kuviteltua itsensä osallistumaan loman koittaessa kaikenlaisiin kesärientoihin, näyttelyihin, konsertteihin ja sen sellaisiin, tapaamaan ystäviä ja nauttimaan kiireettömyydestä ynnä laittelemaan ohimennen kevyesti kodin tai kesäasunnon nurkkia kuntoon. Luonnollisesti myös marjastus, sienestys ja kalastus sekä matkailu kuuluvat kesän suunnitelmiin.
Marjastus on omalta osaltani jäänyt tähän mennessä muutamaan ohimennen puskasta suuhun kauhottuun mustikkaan, kalastus lapselle koukkuun pujotettuun matoon ja konserttielämykset kuulopuheiden varaan. Sienimetsällä olen ollut kolmen kalpean kanttarellin ja muutaman matoisen orakkaan verran, ystäviä on muistettu parhaassa tapauksessa tekstivestillä ja pieni työhuoneremontti paisui kuin pullataikina - kuten olisi tässä iässä jo pitänyt etukäteen osata arvata - ollen laskemattomien hikisten ja pölyntäyteisten mies- ja naistyötuntien jälkeen yhä vasta alkutekijöissään.
Täysin normaaleista suunnitelmanmuutoksista huolimatta etukäteen ajatelluista asioista toteutui sentään yksi, nimittäin matkailu, tällä kertaa kotimaanmatkailun muodossa. Suomen etelä- ja länsirannikkoa on nyt koluttu antaumuksella sekä suunnitelmallisesti että vain sadetutkan ohjaamana pahimpia rintamia väistellen. Sadetutkasuunnistus muuten osoittautui vallan kelvolliseksi tavaksi matkailla tällaisena säiden puolesta hitusen hankalasti ennakoitavana kesänä. Eikä käynyt tylsäksi!
Pysähtelimme sopivasti eteen osuvien nähtävyyksien kohdalla ilman suurempaa karsintaa tai sen puoleen odotuksiakaan. Teidemme varsille merkityissä nähtävyyksissä riittää skaalaa Louhisaaren linnasta epämääräiseen mäenlämpäreeseen, jolla on mahdollisesti kenties joskus ollut linna, tai sitten ehkä ei. Viis siitä, hauskaa oli kuitenkin.
Ellei muuta, niin ainakin kirkko löytyy ihailtavaksi melkein paikasta kuin paikasta. Mutta auki oleva kirkko, se onkin sitten jo hankalampi juttu. Hyvä on, myönnetään, että seurueemme saattoi liikkua hankaliin kellonaikoihin, eikä kirkkoja voi pitää valvomatta auki ilkivallan pelossa. Mutta jos kirkko ei ole auki sunnuntaina klo 14, niin koska ihmeessä sitten? Pernaja ei ole varsinainen turistirysä, mutta upea, keskiaikainen kirkko siellä on, saman rakentajan käsialaa kuin Vantaan pyhän Laurin kirkko ja Porvoon tuomiokirkko, vain paljon paremmin säilynyt. Kuulemma...
No pääsimme me toki moneen kauniiseen kirkkoon sisällekin asti. Niin ikään tämän samaisen Pernajan Mestarin suunnittelema on myös Pyhtään keskiaikainen kivikirkko. Kahden aikuisen ja neljän keskenkasvuisen seurueemme oli juuri ja juuri rymistellyt itsensä sisälle, kun vanhempi herrahenkilö ystävällisesti lähestyi meitä kertoen olevansa vastuussa kirkon esittelystä "vaikkei paljon tiedäkään" ja voisi kertoa siitä jotakin jos vain haluaisimme kuulla. Kyllä me halusimme. Kuulimme kodikkaaseen jutustelutahtiin seinämaalauksista ja veistotöistä, 50-luvun koulupojista talttaamassa maalauksia peittävää rappausta pois, naakanpesistä katon alla ja esittelijän isästä sammuttamassa kirkon palavaa kattoa. Tarinoita olisi varmasti riittänyt pidemmäksikin aikaa sekä kirkon että paikkakunnan historiasta tällä 1930-luvulla syntyneellä herrasmiehellä.
Pyhtään kirkonkylä on pikkuruinen paikka, hiljainen kuin huopatossutehdas, jossa ei kirkon, baarin ja hautaustoimiston lisäksi turistin silmiin osunut muita palveluita kuin se iänikuinen aakkoshuoltamo moottoritien varressa. Mutta heillä on paras pr-henkilö, jonka minä olen kirkolla nähnyt olevan. Siitä kirkkoreissusta jäi hyvä mieli pitkäksi aikaa.
Paitsi kaunista, osaa maaseutumme olla myös ystävällistä. Kiitokset siitä!
Terveisin
Saija
PS. Kuva ei kuitenkaan ole Pyhtäältä, vaan Nauvon kirkosta. Arvoituksellinen kattomaalauksen yksityiskohta jäi mietityttämään. Osaisiko joku kertoa mistä on kyse?
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti