Hyvää mieltä Helsingistä

Aurinkoa, kirpeää kevätlämpöä eräänä lauantaiaamuna Helsingissä:

Ihan heti oman kotioven vieressä kevätkaihonkukka oli avannut silmänsä ensimmäistä kertaa tänä vuonna.

.

Tori ja munkkipossut. Ne meillä on talvellakin, mutta talvella meillä ei ole...

 ...kesäkukkakauppiaita! Orvokit, yrtit, mummon pelakuut ja mansikantaimet.

Helsinki on merta, tuulta ja laivoja. Laivoja, jotka pysyvät satamassa; laivoja, joilla voi tehdä piknikin; laivoja, joilla ollessaan ei tedä vesillä olevansakaan; laivoja, jotka tuovat kaukaisia vieraita.

Kauppatorilta voi tehdä laivamatkan Amazonasille asti.

<><><><>

Vaikka niitä vihataan, vaikka ne ovat maanvaiva, niin nokkelia ja taitavia ne ovat, se on myönnettävä, kauniitakin. Eikä toria oikein voi kuvitella kokonaan ilman niitä. Kaupunki on kaikkien.

<><><><>

Hyvänmielenosoitus matkalla kohti Malesian lähetystöä. Hymyilevä retkue on osa tempausta, jolla tahdottiin ainaisen rutinan sijasta näyttää, että hyvänkin mielen voi tuoda esille niin, että huomataan. Muutaman tunnin aikana joukkueet kiersivät suurlähetystöjä kiittämässä niitä hyvistä asioista, joita niiden edustamat valtiot ovat maailmalle suoneet. Malesia on antanut meille leijat. Tuulisen pääkaupunkimme asukkaat kiittävät Malesiaa ilon palasista taivaalla!

Taidetta ei  voi karsinoida, ei aidata, mutta aitaan voi taiteilla. Se kuuluisa museo ei ehkä koskaan kasva rannalle, mutta hyvä tahto ja pienet ahkerat maalarit ovat kaunistaneet työmaa-aidan rannan väripilkuksi. Ohikulkijan ominaisuudessa kiitän Helsingin Satamaa ja Katajanokan ala-asteen oppilaita harmaan kävelyreitin ilostuttamisesta.

Tällä kävelyllä aidan taidevalikoiman suosikkini löytyi helposti. Kuva kertokoon paremmin kuin sanat. Iloista vappua kautta Suomen!

PS. En ole koskaan nähnyt tätä tarvittavan, mutta siinä se on, kenenkään turmelematta ja tärvelemättä, kaiken varalta. Hyvä etten ole. Hyvä, että se silti on siinä.

Kevätpörinää korvien välissä

Kuva: Hertta Lehtovirta

Jos yhtään on taipuvainen potemaan elämisen vaikeutta, niin kevät on siihen mitä mainioin vuodenaika, etenkin naiselle.

Tässä pääsiäismässäämisen ja vappumunkittelun välissä olisi juuri sopiva tilaisuus treenata itselleen kesäksi timmi bikinivartalo (lähde: mikä tahansa naistenlehti) tai, jos päämäärä jostain syystä tuntuu liian haastavalta, minimissään ainakin hoitaa varpaat kesäkuntoon (lähde: mikä tahansa naistenlehti). Talvisesta pimeähorroksesta kömpivää kylpyhuoneen pelistä tervehtivä aamukelmeys saa jo oma-aloitteisestikin kaipaamaan heleyttävää, kiinteyttävää, raikastavaa ja reipastavaa ihon tehokuuria ihan ilman kiiltävälle painettua kannustustakin.

Jos sattuu olemaan huollettavia, niin kevät muuttuu aina vain hankalammaksi. Sesongin vaihtuessa pitäisi tietenkin olla toppatakin tilalle ohuempi pomppa, talvikenkien sijasta saada jalkaan kevyemmät jalkineet jne., jne. Kenkien suhteen tilanne on aina selvä, sitä ei tarvitse edes miettiä: syksyiset ovat joko pienet, loppuunkävellyt tai molempia. Eli kauppaan käypi reippahasti askeleet. Ja kevätvarusteiden puutehan iskee joka vuosi yhtä odottamatta kuin syksyllä nastarenkaiden tarve autoilijoille - kaikille samaan aikaan.

Kenkiä lukuun ottamatta muita pukineita saattaa hyvällä onnella löytyä varaston uumenista, mutta sehän taas tarkoittaa sitä, että talvivetimet on pestävä, kuivattava ja pakattava vuorostaan pois. Samalla voi sitten siivota kaapit. Ja kun siivoamaan kerran ryhtyy, niin ikkunat ovat vallan säädyttömässä kunnossa keväällä... Siitä löytyy luontevasti jatko-oppimäärä pesusoikkosulkeisiin - minkä jälkeen voi siirtyä tekemään polkupyörien keväthuoltoa.

Kun oikein ryhtyy murehtimaan, niin pihalla lumen alta paljastuu varmasti myös kaikenlaista huolenpitoa huutavaa, koira pitäisi trimmata, kesälomaohjelma on suunnittelematta ja lasten kevätjuhlat menevät ihan varmasti päällekkäin, tänäkään talvena ei sitten tullut hiihdettyä metriäkään ja entäs jos se kevät tulekaan!

Täysimittaisen kevätpaniikin kourissa saattaa lopulta löytää itsensä tilasta, jossa työaikana murehtii kotitöitä ja kotona työasioita, yöt kuluvat painajaisten kourissa ympäri sänkyä kroolaten, eikä yhdestäkään niistä sadasta asiasta, jotka pitäisi aloittaa/tehdä valmiiksi/viimeistellä/saattaa loppuun tunnu tulevan oikein mitään.
 
Ja kevät-poloinen, kaiken tämän tohinan aiheuttaja, on kuitenkin vuoden suloisinta aikaa, takatalvineen kaikkineen. Joka päivä löytyy uusi merkki sen etenemisestä: perhonen, muuttolintu, leppäkerttu, pala valoa siinä kohdassa kotia, johon aurinko ei velä eilen ylettynyt.

Mitäpä jos tänä vuonna vain laskemme hartiat korvista normaalipaikalle, me kevätsuorittajat? Tallustamme rauhassa talvivaatteissa vielä jonkin aikaa, ja kun siellä salilla ei kerran ehdi sovinnolla käydä, niin sopiva bikinikunto olkoon juuri tämänhetkinen olotila. Asioilla on tapana hoitua vähemmälläkin pingottamisella. Tänä vuonna näyttäköön keikkuvainen kevät kaikki yllätyksensä, minä ainakin aioin ihastella sen jokaista hetkeä!

Vähän vauhtia hidastaen olen saanut jo nähdä kevään ensimmäisen nokkosperhoseni, pitää luikertelevaa kastematoa kämmenellä, seurata pesää touhuavalta sinitiaiselta karanneen untuvan matkaa tuulenpoikasessa.

Kevät on tässä ja nyt.


Siitä lupaa nauttia

Saija

Elämäni hamsterina

Kierrätys tarkoittaa materiaalin, esineen tai muun kulttuurillisen asian käyttämistä hyödyksi uudessa yhteydessä. Usein kierrätyksellä tarkoitetaan jätteiden hyötykäyttöä uusien tuotteiden valmistuksessa. Kierrätys vähentää yleensä neitseellisten raaka-aineiden ja energian kulutusta, minkä vuoksi se on ympäristöä säästävä ratkaisu. (Wikipedia)

Ammoisina opiskeluaikoinani 90-luvulla kierrätys oli vielä varsin vähäistä, paperikeräyksen lisäksi lähinnä sitä, että opiskelijat ostivat Pelastusarmeijalta eksoottista päällepantavaa. Sitten iski lama, joka ohjasi opiskelijoiden lisäksi kirpputoreille pikku hiljaa lähes koko kansan, osan välttämättömyydestä, osan muuten vain samassa imussa. Monelle kierrättäminen eri muodoissaan jäi arkipäivän itsestäänselväksi tavaksi.

Ympäristötietouden lisäännyttyä välttämättömyys on viime vuosina yhä enenevästi painottunut hyveeksi kaikenlaisen kierrätyksen monipuolistuessa. Paperinkeräysastian lisäksi tavallisesta kerrostaloyhtiön jätehuoneesta löytyy pahvi-, biojäte- ja energiajaeastiat, parhaassa tapauksessa vielä muoville, metallille ja lasille omansa. Aivan huippuunsa hierotussa järjestelmässä sinne on asennettu asukasvoimin toimiva kierrätyshylly.

Olen jakanut auliisti tietoutta kierrätyshyllyn autuudesta jokaiselle, joka vain on jaksanut kuunnella, sillä hyvin toimiessaan se on tällaiselle vannoutuneelle kirpputorihaille lähes riippuvuutta aiheuttava houkutus - ja vain roskapussinvientimatkan päässä! Kiertäriltä on tarttunut matkaan sitä sun tätä (kaikki tuiki tarpeellista, älkää yhtään epäilkö) alkaen Ilmari Tapiovaaran Mademoiselle-tuolista päätyen askartelutarvikkeiden kautta Kimmo Kaivannon signeerattuun grafiikkaan.

Vastaavasti kaikki mitä olen itse sinne vienyt on myös löytänyt omistajansa, mikä ilahduttaa kovin, sillä jos ylimäräistä materiaa ei jaksa lähteä kirpputorille myymään eikä roskiinkaan tahdo heittää, saa kiertärikierrätyksellä itselleen hyvän mielen ja puhtaamman omatunnon. Maailmassa on tavaraa yllin kyllin, ja aina parempi jos käyttökelpoinen jatkaa olemassaoloaan tarvitsevalla.

Samanlaista tyydytystä on tuottanut tilkkutyöharrastukseni, jonka kautta tarpeettomat kangasriekaleet ja vaateraasut ovat saaneet uuden tehtävän. Tuntuu mukavalta, että käyttämälläni materiaalilla on monta elämää.

Kierrätysmyönteisen maailmankuvan omistajana olin äärettömän tyytyväinen, kun Kalevala Koru ryhtyi tänä vuonna käyttämään kokonaan kierrätyskultaa. Jo pitkään myymälöissämme on ollut mahdollista käyttää maksuvälineenä asiakkaan omia kultakoruja, mutta kokonaan kierrätetyn materiaalin käyttö on ehdottomasti paras tapa minimoida kultaraaka-aineen tuotantoon liittyvät eettiset ja ekologiset haitat. Ympäristöasioissa hyvän tahdon on siis mahdollista muuttua yritystasollakin konkreettisiksi teoiksi kun löytyy halua ensin tunnistaa, sitten ratkaista ongelmakohdat. Kaiken lisäksi on herkullista miettiä, miten monen meren ja historiallisen tapahtuman takaa parhaillaan uudeksi koruksi valmistuva metalli kenties on käsiini matkannut.

Mutta milläpä ratkaistaisiin metsästäjä-keräilijän silloin tällöin lapasesta lipeävä hamstrausvietti? Kotijoukot väittävät, että kullankukertavalla kahvistiastolla (täydellinen kuuden hengen, à la kierrätyshylly) ei ole sijaa pöydässämme, ei kuulemma edes kaapissamme. Vaan kuka kovasydän sen olisi voinut jättää yksin puuhyllylle palelemaan? Sitä paitsi saattaahan joku meistä vielä joskus intoutua keräilemään itäsaksalaista posliinia tai, mikä on suunnilleen yhtä todennäköistä, opetella juomaan kahvia. Onpahan nyt ainakin valmiudet olemassa...

Entä mitä tuumitte tästä taidekappaleesta? Olen löytänyt sen ja omin käsin pelastanut - kyllä vain! - kierrätyshyllyltä palelemasta. Saatteeksi lienee paikallaan lainata Bambin äitiä:

"Jos et voi sanoa jotain kaunista, älä sano mitään..."

Kaapinraivausterveisin

Saija

PS. Jo edellä mainitut kurittomat kotijoukot tosin eivät ole maljakkoa kuvaillessaan epäkunnioittavia ilmauksia varsinaisesti säästelleet, mokomat ymmärtämättömät.