sunnuntai 9. joulukuuta 2012

Joulukuun tähdet




Kuten ehkä olette jo kuulleetkin, Espalle on syttynyt uusi tähti. Kalevala Korun joulukuun alussa Pohjoisesplanadille avautunut myymälä on itsekin kuin säihkyvä koru. Avajaisten aikaan se näytti tyylikkään hopeankimaltavalta, mutta seuraavalla kerralla se saattaakin näyttää ihan toisenlaiselta. Myymälän idea on olla muuntuva tila. Perinteisesti vain näyteikkunasomistukset ovat eläneet ja muuntuneet sesonkien mukaan, mutta meillä koko myymälä toimii nyt näyteikkunana koruille. Ja niinhän sen pitää ollakin, samoin kuin kaupungin paraatipaikalla oleva myymälä on koko yrityksemme näyteikkuna - ja äärimmäisen elegantti sellainen onkin.


Myymälän vaihtuvien esillepanojen ideaan kuuluu, että koko korumallisto ei ole esillä yhtä aikaa, mikä on sen laajuudenkin huomioon ottaen varsin ymmärrettävää. Muutkin kuin näkyvillä olevat malliston korut toki silti löytyvät Espan myymälästä.

Korut on tuotu mahdollisimman lähelle käyttäjiään pienillä, keveillä vitriineillä, joista korun näkee helposti joka suunnalta. Vitriinien lisäksi suuri osa koruista lepää suoraan huopa-alustoilla, jotta niitä voi myös koskea. Koskettavaksihan korut on luotukin.

Vaikkapa näitä sormuksia voi vapaasti kokeilla omaan sormeen avoimista telineistä. 



Korut ovat kuin parfyymit: sama tuote on jokaisella käyttäjällä erilainen. Vain kokeilemalla voi löytää itselleen sopivan. Ennakkoluuloton sovittaminen kannattaa, sillä se tuottaa yleensä positiivisia yllätyksiä.





Joulukuu on ollut uuden myymälän avajaisten lisäksi muutenkin yhtä juhlaa. Parin korttelin päässä saman kadun varrella juhlittiin torstaina suloisen Suomemme maan 95-vuotispäiviä. Uuden presidenttiparin ensimmäistä kertaa isännöimän juhlan teemana oli suomalainen työ, ja olisin ollut hyvin pettynyt, ellei rouva Jenni Haukio olisi kantanut Kalevala Korua osana juhla-asuaan. En joutunut pettymään: Marja Sunan suunnittelemat hopeiset Lumikukka-korvakorut olivat sekä tyyliltään että ajatukseltaan nappiin osunut koru maakuntakukkia versovan sini-hopeakuvioisen iltapuvun kanssa. Paitsi sopivat teemaan ja asuun, Lumikukat myös pukivat kantajaansa kuin hänelle tehdyt. Kiitos hienosta valinnasta!

Pari päivää myöhemmin, lauantaina 8.12. tuli kuluneeksi 75 vuotta siitä, kun ensimmäiset, kirjailija Elsa Heporaudan idean pohjalta syntyneet Kalevala Korut esiteltiin yleisölle presidentinrouva Kaisa Kallion kutsuilla. Siitä päivästä alkoi tarina, joka jatkuu yhä. Sekä korunkäyttäjän että tekijän näkökulmista katsoen ei voi kuin todeta: Mikä upea historiallinen kaari.

Onnea Suomi, onnea Kalevala Koru!

Toivottaa
Saija