sunnuntai 1. huhtikuuta 2012

Elämäni hamsterina

Kierrätys tarkoittaa materiaalin, esineen tai muun kulttuurillisen asian käyttämistä hyödyksi uudessa yhteydessä. Usein kierrätyksellä tarkoitetaan jätteiden hyötykäyttöä uusien tuotteiden valmistuksessa. Kierrätys vähentää yleensä neitseellisten raaka-aineiden ja energian kulutusta, minkä vuoksi se on ympäristöä säästävä ratkaisu. (Wikipedia)

Ammoisina opiskeluaikoinani 90-luvulla kierrätys oli vielä varsin vähäistä, paperikeräyksen lisäksi lähinnä sitä, että opiskelijat ostivat Pelastusarmeijalta eksoottista päällepantavaa. Sitten iski lama, joka ohjasi opiskelijoiden lisäksi kirpputoreille pikku hiljaa lähes koko kansan, osan välttämättömyydestä, osan muuten vain samassa imussa. Monelle kierrättäminen eri muodoissaan jäi arkipäivän itsestäänselväksi tavaksi.

Ympäristötietouden lisäännyttyä välttämättömyys on viime vuosina yhä enenevästi painottunut hyveeksi kaikenlaisen kierrätyksen monipuolistuessa. Paperinkeräysastian lisäksi tavallisesta kerrostaloyhtiön jätehuoneesta löytyy pahvi-, biojäte- ja energiajaeastiat, parhaassa tapauksessa vielä muoville, metallille ja lasille omansa. Aivan huippuunsa hierotussa järjestelmässä sinne on asennettu asukasvoimin toimiva kierrätyshylly.

Olen jakanut auliisti tietoutta kierrätyshyllyn autuudesta jokaiselle, joka vain on jaksanut kuunnella, sillä hyvin toimiessaan se on tällaiselle vannoutuneelle kirpputorihaille lähes riippuvuutta aiheuttava houkutus - ja vain roskapussinvientimatkan päässä! Kiertäriltä on tarttunut matkaan sitä sun tätä (kaikki tuiki tarpeellista, älkää yhtään epäilkö) alkaen Ilmari Tapiovaaran Mademoiselle-tuolista päätyen askartelutarvikkeiden kautta Kimmo Kaivannon signeerattuun grafiikkaan.

Vastaavasti kaikki mitä olen itse sinne vienyt on myös löytänyt omistajansa, mikä ilahduttaa kovin, sillä jos ylimäräistä materiaa ei jaksa lähteä kirpputorille myymään eikä roskiinkaan tahdo heittää, saa kiertärikierrätyksellä itselleen hyvän mielen ja puhtaamman omatunnon. Maailmassa on tavaraa yllin kyllin, ja aina parempi jos käyttökelpoinen jatkaa olemassaoloaan tarvitsevalla.

Samanlaista tyydytystä on tuottanut tilkkutyöharrastukseni, jonka kautta tarpeettomat kangasriekaleet ja vaateraasut ovat saaneet uuden tehtävän. Tuntuu mukavalta, että käyttämälläni materiaalilla on monta elämää.

Kierrätysmyönteisen maailmankuvan omistajana olin äärettömän tyytyväinen, kun Kalevala Koru ryhtyi tänä vuonna käyttämään kokonaan kierrätyskultaa. Jo pitkään myymälöissämme on ollut mahdollista käyttää maksuvälineenä asiakkaan omia kultakoruja, mutta kokonaan kierrätetyn materiaalin käyttö on ehdottomasti paras tapa minimoida kultaraaka-aineen tuotantoon liittyvät eettiset ja ekologiset haitat. Ympäristöasioissa hyvän tahdon on siis mahdollista muuttua yritystasollakin konkreettisiksi teoiksi kun löytyy halua ensin tunnistaa, sitten ratkaista ongelmakohdat. Kaiken lisäksi on herkullista miettiä, miten monen meren ja historiallisen tapahtuman takaa parhaillaan uudeksi koruksi valmistuva metalli kenties on käsiini matkannut.

Mutta milläpä ratkaistaisiin metsästäjä-keräilijän silloin tällöin lapasesta lipeävä hamstrausvietti? Kotijoukot väittävät, että kullankukertavalla kahvistiastolla (täydellinen kuuden hengen, à la kierrätyshylly) ei ole sijaa pöydässämme, ei kuulemma edes kaapissamme. Vaan kuka kovasydän sen olisi voinut jättää yksin puuhyllylle palelemaan? Sitä paitsi saattaahan joku meistä vielä joskus intoutua keräilemään itäsaksalaista posliinia tai, mikä on suunnilleen yhtä todennäköistä, opetella juomaan kahvia. Onpahan nyt ainakin valmiudet olemassa...

Entä mitä tuumitte tästä taidekappaleesta? Olen löytänyt sen ja omin käsin pelastanut - kyllä vain! - kierrätyshyllyltä palelemasta. Saatteeksi lienee paikallaan lainata Bambin äitiä:

"Jos et voi sanoa jotain kaunista, älä sano mitään..."





Kaapinraivausterveisin

Saija

PS. Jo edellä mainitut kurittomat kotijoukot tosin eivät ole maljakkoa kuvaillessaan epäkunnioittavia ilmauksia varsinaisesti säästelleet, mokomat ymmärtämättömät.

5 kommenttia:

  1. Jotenkin niin hirveän tuttua. Olen joskus pohtinut, periytyykö tuo taipumus pelastaa kaikenlaista (esimerkiksi hylättyjä petoeläimiä, ompelukoneita ja tuoleja) vaikkapa äitilinjan mitokondrioiden DNA:ssa.

    VastaaPoista
  2. Meillä myös on aika pahasti suvussa ilmennyt hamstraustaipumusta. Äitini kaapit ovat niin täynnä, että hyvä kun ovet saa kiinni. :) Meillähän tosiaan on onneksi kellari... Mutta ihan vakavasti puhuen, minä ainakin olen hyvin iloinen joka kerta, kun löydän tarvitsemani huonekalun käytettynä. Ihan jo senkin vuoksi, että 50 vuotta kestänyt huonekalu todennäköisesti kestää pienellä tukemisella vähintään toisen mokoman. Olisi kamalaa tuhlausta laittaa moisia kaatopaikalle tai poltettaviksi.

    VastaaPoista
  3. Mitokondrio-DNA vaikuttaa todennäköiseltä syylliseltä täälläkin, jos sukulinjaa yhtään taaksepäin vilkaisee :D Tyttärieni kohdalla näyttäisi kyllä tapahtuneen joko mutaatio, tai sitten taipumus puhkeaa kukkaan vasta aikuisiällä.

    Jostain syystä nimenomaan juuri vanhat puutuolit tuntuvat olevan erityisen hanakoita asettumaan taloksi ihan melkein pyytämättä. Paitsi kierrätyshyllyltä olen sananmukaisesti pelastanut vanhoja tuoleja niin roskalavalta kuin juhannuskokostakin.

    Ja totta varsin on, että ne todellakin kestävät sukupolvelta toiselle oikein pidettyinä. Mutta rajansa kaikella. Vain "pientä laittoa vailla" on nyt sen verran monta istuinta, että seuraavat löydöt on parasta siirtää suoraan jollekulle, joka puolestaan on pientä puuhaa vailla.

    Vaan miksi juuri nimenomaan ja erityisesti TUOLIT?

    VastaaPoista
  4. Tuolit on kivoja... Niillä voi istua ja ne vievät noin teoriassa vain vähän tilaa (paitsi sitten, kun niitä on liikaa). :D En mä muuta syytä ole keksinyt siihen, että tuoleja tulee haalittua.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. :D Teoriassa... :D Ja välillä myös käytännössä: minulla on yksi sorvattu pikkutuoli osiin purettuna eteisen kaapissa. Ei vie tilaa juuri sateenvarjoa enempää!

      Poista