Kun lapsi harrastaa, voi äiti sen seurauksena löytää itsensä sunnuntaiaamuna ennen julkisen liikenteen heräämistä edesauttamassa demokratian toteutumista. Suomennettuna: hoidin yhden äänestyspaikan vahtimestarin tointa. Velvollisuus oli mieluinen, etenkin kun vertaa sitä eräisiin muihin vapaaehtoistöihin, joissa urheilevan lapsen vanhempana saattaaa viikonloppuaan viettää, kuuluisimpana kai epäkuranttien hedelmien noukkiminen priimojen joukosta keskusvarastolla, mutta muutenkin. Turhemminkin voisi sunnuntai kulua.
Matkaa toimipaikkaani oli sen verran, että turvauduin taksikyytiin. Siinä takapenkillä istuskellessani mietin, miten leppoisasti meillä Suomessa äänestys sujuu. Vaalit ovat rauhanomaisia tapahtumia, niihin ei liity mellakointia, mielensoituksia, väkivaltaa, pakottamista tai tulosten vääristelyä. Jokainen annettu ääni on samanarvoinen ja vapaaehtoinen.
Äänestämään lähdetään kävellen, mikäli vain etäisyydet sen sallivat, lapset otetaan mukaan, jotta he sitten vuorollaan muistaisivat käyttää omaa ääntään, vaalipaikalla tavataan tuttuja ja jutellaan niitä näitä säistä, ehkä pari sanaa itse asiastakin. Vaikka paikalle saavutaan karvalakki silmillä ja toppahousut jalassa, on tilanteessa aina mukana arvokkuutta. Virallinen leima ja salaperäinen valkoinen paperi äänestysuurnan päälläkö sen saa aikaan? Vai ehkä sittenkin mielen pohjalla oleva tieto siitä, että yleinen ja yhtäläinen äänioikeus ei ole ollut itsestäänselvyys vielä kovin pitkään meilläkään?
Taksinkuljettajani viritti keskustelua vaaleista, kuten ajankohtaan sopi. Näiden vaalien ominaispiirteisiin on kuulunut, että monet äänioikeutetut ovat halunneet kertoa kenen puolesta äänestävät. Kuljettajani käänsi kuvion toisin päin. Hän tahtoi kertoa, ketä vastaan hän äänestää. Perustelut eivät ole korrektia kirjoitettavaa, joten jätän ne toistamatta, mutta toivon sydämeni pohjasta, että hän mielipiteineen on poikkeus. Olipa äänestyspäätös mikä tahansa - tai ylipäätään päätös kuin päätös - ovat viha ja ennakkoluulot aina perin pohjin väärä peruste sen tekemiselle. Sille tielle lähtemällä ei voi kuin hävitä.
Muutosten vuosi on vauhdissa. Suomi saa uuden presidentin (jonka henkilöllisyys ei tätä kirjoittaessani ole vielä selvinnyt, vaikka ääniä lasketaan jo), mutta lisäksi saimme samalla viikolla Kalevala Koruun uuden toimitusjohtajan. Riitta Huuhtanen on meille työntekijöille jo entuudestaan tuttu talon sisältä, ja olen vakuuttunut siitä, että jos yritys toimisi samalla tavalla kuin valtio, demokraattisella äänestyksellä me työntekijät olisimme päätyneet samaan ratkaisuun kuin hallituksemme. Onnea uudessa tehtävässäsi, Riitta!
Saija
PS. Vahtimestaroidessani seurasin sivusilmällä, kun äänestyspaikkana toimivan koulun yksi luokka pyöritti aulassa sopuhintaista kahviota leirikoulunsa hyväksi. Mainio idea! Vaalikahviperinne näköjään muuttuu, mutta elää. Vai perinne elää, koska muuttuu? Siinäpä taas laajemminkin sovellettavaa tuumailtavaa.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti