Tämän kautta aikain pääasiassa seniorikansalaisten suosiossa olleen lyhytlukemiston koukuttavuus perustuu kohdallani sen vanhoihin vuosikertoihin. Esimerkiksi miehen muuttuvaa asemaa työelämässä ja parisuhteessa emansipoituvan naispolven puristuksessa 1970-luvun alussa puntaroivat artikkelit välittävät hätkähdyttävää ajankuvaa - toki hyvin amerikkalaista, mutta kuitenkin. (Kun tunnustin eräälle ystävälleni Valittujen Palojen paheeni, hän kehotti vertailun vuoksi tutustumaan ns. vastapuolen julkaisuun, eli Maailma ja me -lehteen 60-70-lukujen taitteesta. Jos satutte jossain törmäämään, niin vinkatkaa ihmeessä!)
Vanhojen lehtien mainokset ovat ihan oma lukunsa. Mainokset ovat kurkistusluukku aikansa ihanne-elämään ja arvomaailmaan. Kainostelematon tupakkamainonta saa kohottelemaan kulmia ja Aqua Vera partavesimainos "Kun mies tietää mitä tahtoo" kekkoslasipäisine, piiputtelevine miehineen hihittelemään.
Sen sijaan mitään hihittelemistä ei ole yllä olevan mainoksen viestissä. Se on tasan 46 vuoden takaa. Sillon Suomi eli maaltapaon, teollistumisen ja Ruotsiin muuton aikaa. Vaikka yhteiskunnan päällimmäiset haasteet ovat vaihtuneet aikojen saatossa, viesti on pysynyt ajankohtaisena.
1990-luvun alun lama, jonka aikana opiskelin ja valmistuin, oli Suomen historian pahin. Vielä silloin meille kuluttaville kansalaisille muistutettiin kotimaisten tuotteiden suosimisen tärkeydestä. Kun ostovoimaa oli vähän, sitä tärkeämpää oli sen järkevä suuntaaminen. Eikä se itsestäänselvyys ole tähän mennessä mihinkään muuttunut.
Uuden Suuren Laman pelon alla elettäessä kuulee silloin tällöin valitettavan, että on epäeettistä kehottaa ihmisiä kuluttamaan, jotta talouden pyörät jatkavat pyörimistään. Toki ostaminen silkasta ostamisen ilosta olisikin järjetöntä ja myös ekologisesti kestämätöntä. En silti oikein jaksa uskoa, että kukaan kuluttaisi yli varojensa pelkkä yhteinen hyvä pontimenaan koska lehdessä luki, että nyt pitäisi laittaa eurot tililtä liikkeelle.
Mutta väistämättä meillä kuitenkin on kulutustarpeita. Kyse onkin siitä, millä tavalla ne tyydytämme. Siksi lehdessä voisi myös muistuttaa miksi meidän on nyt vaikeampi suosia suomalaista kuin pari vuosikymmentä sitten - puhumattakaan mainoksen ajoista, jolloin Suomalaisen Työn Liitto lanseerasi meidän kaikkien tunteman Avainlippu-tunnuksen ensimmäistä kertaa.
Ulkomaiset ketjut toinen toisensa perään eivät nimittän ole noin vain "tulleet" tänne. Me olemme kulutusvalinnoillamme ottaneet ne avosylin vastaan. Seurauksena on, että suomalaista, eettisesti ja ekonomisesti kestävämpää vaihtoehtoa ei välttämättä ole enää olemassakaan kilpailemaan halpatuonnin kanssa, ei myöskään työtä sen suunnittelijalla, valmistajalla tai myyjällä. Ja kaatopaikat täyttyvät nyppyisistä, kerran käytetyistä akryylineuleista, joita kukaan ei huoli millään puolella palloa edes ilmaiseksi.
Nurkkapatriootiksi leimautumisen pelkoko suut pitää kiinni, vai missä kotimaisen puolesta liputtavat kampanjat piilottelevat?
Ihmettelee
Saija
Perjantaina 25.11. vietettiin Älä osta mitään -päivää. Sen teemana oli kulutuskriittisyyteen kannustaminen. Päivän tarkoituksena on haastaa jokainen miettimään omia ostotapojaan, ostopäätöstentekoaan ja impulsiivista ostamistaan sekä pyrkimään kohti ekologista tavaroiden ja palveluiden käyttöä. (Wikipedia)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti