Voicen muotiviikko huipentui viikko sitten lauantaina Kaapelitehtaalla pidettyyn näytökseen, joka esitteli viikon parhaita tärppejä. Tästä yksi makupala.
Tiia Vanhatapiolla oli entisaikojen filmitähtien innoittamassa kokoelmassaan muistumia moneltakin menneeltä vuosikymmeneltä. Eniten näkyivät 1920- ja 1970-luvut. Mieleenpainuvinta oli villi afgaaninkarvakassi (urbaanin uranaisen lemmikintarpeeseen!) ja jotain, mitä tervehdin suurella ilolla, nimittäin hattuja.
Lyhyttukkainen, pienipäinen ja paleleva kun olen, tunnen hattuihin aivan erityistä kiintymystä tässä ilmastossamme, jonka neljä upeaa vuodenaikaa asettavat jokainen omat ominaiset haasteensa. Milloin tuulee, milloin sataa, paistaa, pakastaa tai kaikkia noita vuorotellen, limittän, lomittain ja päällekkäin. Ennen kaikkea tukka on yleensä aina jotenkin huonosti. Hattu auttaa joka hädässä. Kana-, seepra-, kypärämyssy-, lippis-, lieri- ja karvahattumallisista päähineistä koostuvaan kokoelmaani istuisivat näin syksyllä Vanhatapion söpöillä korvilla varustettu leopardijäljitelmä (joka sivumennen sanoen oli varsinainen herkku, vaikken ennen ole havainnut itsessäni vetoa villieläinkuoseihin) ja eleganttia 20-luvun lainekampausta muistuttava huopakupu kuin nenä päähän. Tai kuin hattu hassulle.
Vaikka siis käytän mielelläni monenlaisia päähineitä molempien lasteni yhtäläiseksi kauhuksi ja noloudeksi, pipo ei ole minun juttuni. Olen elänyt 70-lukulaisen järvispipolapsuuden, josta nuoremmille kerrottakoon, että aito akryylinen Järvinen-tekstillä varustettu hiihtopipo mallia smurffi piti likipitäen joka nupin ikäluokassani lämpimänä ala-asteelle päästyä. Ja se oli muuten silkkaa juhlaa varhaislapsuuden kotona neulottujen villamyssyjen jälkeen. Kaikki kiitollisuuteni ja arvostukseni ahkerille käsille, jotka piponi rakkaudella valmistivat, mutta pistelevä, pässinpökkimä myssy hikisessä lapsenpäässä jätti pysyvän tuntomuiston. Kaikkihan me kai olemme kuullet saman rohkaisevan vakuuttelun: Ei se kutita, se vain lämmittää... Uskotaan, uskotaan, mutta villamyssyjen ja järvisten jälkeen pipot eivät ole juuri päässäni pyörineet.
Pään lämpimänä pitäminen on ajankohtainen aihe pikkuhiljaa muillekin kuin vilukissoille. Kesän viimeinenkin ripe on nyt ohi kun Linnanmäki sulki sunnuntaina ovensa talveksi. Kaupunkilaiset saivat kiitokseksi kesäkaudesta 2011 loistavan ilotulituksen kauniin kirkkaaseen syysiltaan. Tervehdys, loppusyksy!
Hattu korville ja nenä tuulta päin,
suosittelee
Saija
PS. Muotiviikon mainoskasvo oli vuoden 2010 Huippumalli haussa -sarjasta tutuksi tullut Anna. Huhu kertoo, että kannattaisi vilkaista mitä samaisessa ohjelmassa tapahtuu tänään...
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti