Tavallinen päivä

Tapasin äskettäin juhlissa entuudestaan tuntemattoman ihmisen, jonka kanssa jutellessa tuli ilmi työni. Kultasepän ammatti on sen verran harvinainen, että se yleensä aiheuttaa kiinnostusta ja jatkokysymyksiä. Millaista työsi on? Mitä varsinaisesti teet? Millainen on tavallinen päiväsi?

Juhlissa oli meteliä, oli myöhä, väsyttikin jo vähän, mutta silti kiusallisesti jäi kaivelemaan mahdottoman vajavainen vastaukseni: "Noh, minä valmistan koruja." Aina ei tule heti ajatelleeksi, että korujen valmistamisen prosessit eivät taida olla kristallinkirkkaat alaan vihkiytymättömille.

Tavallinen päivä.

Aamulla kun tulen töihin, on osa Kalevala Korun väestä ollut jo parikin tuntia täydessä työn touhussa. Viimeisetkin saapuvat viimeistään yhdeksäksi, kun tehtaanmyymälä aukeaa.

Teekupillinen työpisteellä auttaa saamaan silmät auki ja orientoitumaan edellisen päivän kesken jääneisiin töihin.

Tavallisia työpäivän puuhia ovat juottaminen, hiominen, kiillottaminen ja monet erilaiset kokoamisvaiheet. Keskeisiä työvälineitä ovat esimerkiksi nestekaasulla toimiva juotospilli, sormuspinna, lehtisaha, sirkkeli, isot ja pienet viilat, letkuporakone terineen, monenlaiset pihdit ja leikkurit, isot kiillotusmoottorit ja ultraäänipesurit, mainitakseni muutaman ensimmäisenä mieleen tulleen. (Sormuspinnaa harva varmaankaan tuntee. Se on pitkulainen, suippeneva metallipuikko, jota tarvitaan sormusten pyöristämiseen yhdessä vasaran ja puutukin kanssa.)

Tämä palikka työpöydän reunassa on ehkä tärkein ja henkilökohtaisin sepän työkaluista. Se on fiilnaageli, eli viilaustuki. Joka kololla ja uurteella on oma tarkoituksensa.

Ellei ole mikään erityinen kiiretilanne, voimme valita aika vapaasti mitä koruja kulloinkin valmistamme. Esimies on tuonut hyllyyn valmiiksi odottamaan aihioita asiakkaiden tilausten ja arvioidun tarpeen mukaan, ja niistä sitten jatkamme kohti valmista tuotetta. Jos jollakin tuotteella on muita suurempi kiire valmistua, se ajaa tietenkin jonossa toisten ohi.

 

Kevään uutuuden, Sakura-sarjan korvakorun hiontaa.

En osaa edes arvata montako erilaista tuotetta meillä on, mutta jokaisella niistä on omat tekotapansa ja erikoisvaatimuksensa. Korujen mukana kulkee työkortti, johon on merkitty työvaiheet karkeasti, mutta paljon on silti muistinkin varassaa - muistin ja sormimuistin. Tottumus ja rutiinit ovat tärkeä osa työtä. Siksi käytännössä kaikki meistä eivät tee kaikkia koruja, vaikka kaikki niitä periaatteessa osaisivatkin valmistaa. Tuntuma tuotteeseen erityispiirteineen säilyy parempana, kun sitä tekee sama ihminen useammin.

 

 Seuraavaksi korvakorun reuna kiillotetaan.

Vaihtelu pitää kuitenkin mielen vireänä. Uutuusmallien tekeminen on välillä hyvinkin haastavaa, mutta hiljalleen rutiinit löytyvät ja työtavat vakiintuvat. Vaikka kaikilla sepillä on vähän oma käsialansa ja tapansa tehdä tuote, on lopputuloksen silti oltava vakio.

 Kiillotuksen jälkeen Sakurat pääsevät pesulle.

Meillä on omat osastomme, joilla teemme töitä. Seppien osastoa kutsutaan saliksi. Tarpeen tullen tapahtuu myös "oppilasvaihtoa" yli osastorajojen. Itse olen ollut viimemmäksi auttelemassa loppukokoonpano-osastolla, ja nyt korjauksessa (mikä tarkoittaa esimerkiksi vanhojen Kalevala Korujen kunnostusta, koon muutoksia ja erikoistilauksia). Välillä on pakattu koruja hiki hatussa tai ratkottu yhteistuumin tuotannon haasteita.

 

Sakurat ovat nyt valmiita jatkamaan matkaansa sepältä pintakäsittelyosaston kautta

 tarkastukseen ja asiakkaalle.

Tavalliseen työpäivään voi kuulua kiirettä ja vaihtelua, mutta yhtä hyvin pitkiä ja toistuvia työvaiheita. Silloin voi laittaa napit korviin, antaa käsien tehdä työnsä ja kuunnella vaikka äänikirjaa. Kaikessa on puolensa.

Terveisiä työpöydän ääreltä!

Toivottaa

Saija