Järjestys se olla pitää

Pikaisella googlettamisella selvisi, että ainakin muutaman vuoden takaisella vauhdilla jokaiselle suomalaiselle kertyy elämänsä aikana keskimäärin 13 muuttoa. Aihe kiinnostaa sattumalta juuri nyt, kun alan itse pikkuhiljaa saavuttaa mainittua haamurajaa. Henkilökohtaisen omaisuuden laatikoihin lappaminen on jo tuttua puuhaa, muttei edelleenkään yhtään se nautittavampaa kuin ennenkään, vaikka muuttaminen muuten on mukavaa.

Elämänsä enimmäkseen yhdessä paikassa asunut ystäväni kysyi minulta, että kun olen muuttanut jo noin monta kertaa, niin missä kotini oikein on? Lieneekö minulle osunut tippan vahvaa paimentolaisverta jostakin vuosisatojen takaa, mutta minulle koti on siellä missä itse olen. En muuta kotiin, vaan teen kodin. Ihmiset ovat erilaisia. Yksi on juurilleen uskollinen, toinen ottaa muutoksen vastaan uteliaisuudella. 

Mietin paimentolaisuutta jo ennen ystäväni kysymystäkin, sillä ihan ensimmäinen asia, jonka yhtään miettimättä, kuin luonnostaan muutossa pakkasin, olivat nimenomaan korut. Paimentolaisilla ja muilla perinteisissä elämänmuodoissaan liikkuvaisilla ihmissillähän arvokkain omaisuus kulki mukana päälle puettuna, koruina. Tarpeen vaatiessa korujen jalometallia pystyi käyttämään maksuvälineenä, ja toisaalta taas omaisuus oli aina lähellä, vaikka lähtö uuteen paikkaan olisi tullut miten yllättäin. Ja kyllä kaulakääty kaulassa oli varkailtakin paremmassa turvassa kuin vaikka rahalipas teltassa olisi ollut.

Suomalaisille tutuin esimerkki ovat tietenkin romanit raskaine kultakoruineen. Suuret ja näyttävät kultakorut ovat tärkeä ja tyypillinen osa heidän pukeutumistaan. Ne kulkevat nykyäänkin perintönä äidiltä tyttärelle, isältä pojalle, vaikka kiertolaiselämä on jo historiaa ja maksuvälineet ihan toiset.

Omia korujani pakkaamisen yhteydessä inventoidessani totesin niiden olevan luokattoman huonosti organisoidut. Lasihelminauhat ja hopeaketjut roikkuivat sulassa sovussa  - ja solmussa - siellä sun täällä ja korurasian lokerot olivat tupaten täynnä sekalaista tavaraa alkaen lapsuudenaikaisista muistorikkaista muovikoruista päätyeen pariaan etsiviin korvakoruihin. Asiaintila ei ollut sen paremmin hyväksi koruille kuin kunniaksi ammatille, ja vaati pikaisiin toimenpiteisiin ryhtymistä.

Työpaikkagallupin kautta päädyin toteuttamaan ratkaisun, joka ei ole maailman elegantein, mutta ehdottomasti toimivin kuulemani tapa pitää korut kurissa ja kunnossa. 

Hallitun korusäilytyksen salaisuus on salpapussi, arkikielessä ihan tuttavallisesti Minigrip. Pikkuisia kokoja saa askartelukaupasta, vähän isompia tavallisista marketeista. Niihin kun laittaa korun per pussi ja lajittelee pussukat sisällön mukaan, niin johan alkaa löytyä sekamelskasta järjestystä. Pussit sitä paitsi estävät koruja naarmuttamasta toisiaan sekä vähentävät hopean tummumista. Korvakorutkin pysyvät pareina.

Kyllä nyt kelpaa. Suosittelen! 

Hyvää alkanutta vuotta kaikille korujen ystäville!

Saija