Kiitoskukkia

Kuva: Hertta Lehtovirta

 

Kuuntelin eräänä aamupäivänä radiosta ohjelmaa, jonka nimen, keskustelijat ja varsinaisen pääaiheen valitettavan onnistuneesti ehdin jo unohtaa, mutta tulevaisuutta kuitenkin käsiteltiin. Siinä haastateltava ennusti miten työ tulee muuttumaan tietoteknisten innovaatioiden kehittymisen myötä. Katoa kokevien alojen listan kärkipäähän hän asetti palvelualat. Ja jotenkin kuulijalle syntyi tunne jostakin, jonka jo joutaakin mennä.

Tässä kohdassa havahduin toden teolla. Korvakuulon ja mutun perusteella kun juuri palvelu on se, jota ihmiset yhä enemmän kaipaavat, ja josta hyvin onnistuneena muistetaan kertoa niin kahvipöydissä kuin sosiaalisen mediankin kautta - toivottavasti tietenkin kiittää myös suoraan sen tarjoajaa.

Hyvä palvelu ei aina tarkoita suuria tekoja. Oikeastaan se mitataankin juuri pienissä, ylimääräisissä asioissa. Perusoletuksenahan on, että varsinainen asia hoituu. Oletus on, että bussinkuljettaja kuljettaa kulkuneuvoa reitillään siirtäen matkustajia paikasta toiseen. Se on palvelua. Hyvää palvelua on se, että hän jaksaa ystävällisesti tervehtiä bussiin nousevia matkustajia. Sydämeenkäyvää ja ikimuistoista palvelua on taas se, kun hän poimii kyytiin pienen ekaluokkalaisen, selvästikin ensimmäisiä kertoja yksin liikkuvan, joka ei jännitykseltään ja alkavalta hätäännykseltään ole löytää matkakorttia repun taskuista. Kuljettaja ei hermostu odotteluun, vaan huolehtii rehevän tamperelaisittain pienen asiakkaan etupenkkiin istumaan, ettei tämä kaatuisi kun lähdetään liikkeelle. "Lärää siinä rauhassa reppuas, ei oo mitää hätää." Matka jatkui aikataulussa, ja korttikin löytyi aikanaan.

Tässä julkisesti voisin kiittää omasta puolestani vaikkapa VR:n lipunmyyjää, joka oma-aloitteisesti etsi junasta vastakkain olevat pistokepaikat neljälle nuorelle neidille "kun niillä on kuitenkin niitä laitteitaan ladattavana ja vastakkain on mukavampi olla" sekä kyseli samalla harrastukset ja kertoi pari sanaa kummitytöstäänkin. Kaikki tämä yhden nopean ja tehokkaan lipputiskivierailun aikana.

Samoin kiitokset Helsingin asematunnelin R-kioskin myyjille, jotka viimeisenä (tietenkin...) joulukorttienlähetyspäivänä halusivat toisiin kioskeihin soitellen etsiä lähimmän paikan josta saisin postimerkkini, kun omasta kioskista ne olivat jo loppuneet.

Kiitos kuuluu myös kirjakaupan myyjälle, joka olemattomien tietojen pohjalta löysi oikean kirjan jouluruuhkan keskellä; vaatemyyjälle, joka sai hymyn huulille huokaisemalla autuaan inhimillisen taivastelunsa liikkeen unettavasta taustamuzakista; lähikaupan kassalle, joka avasi valmiiksi maitopurkin ja säilyketölkin heikkosormiselle vanhukselle... Pienet, ystävälliset teot kyllä huomataan - huomataan, muistetaan ja kerrotaan eteenpäin.

Palveluammatti on vaativa ammatti. Ihmiset ja kohtaamiset ovat aina erilaisia, tilanteet välillä hankaliakin. Vaikka itsellä olisi syystä tai toisesta huono päivä, sitä ei voi tuoda asiakaspalvelutilanteeseen. Omat olot on pystyttävä jättämään vapaa-ajalle - siinäkin ikävässä tapauksessa, että asiakas ei niin tekisi.

Toisaalta palveluammatissa jos missä on myös mahdollista siirtää hyvää mieltä eteenpäin.

Ystäväni aloitti hiljattain uuden työn myyjänä kultasepänliikkeessä. Tiedustelin varovasti hänen viihtymistään, onhan myyntityössä haasteensa, eivätkä työajatkaan aina ole perheelliselle kaikkein sopivimmat. Mutta hänpä vastasi näin: "Minä viihdyn. Kun ihmiset ovat ostamassa koruja, he ovat ostamassa niitä ilahduttaakseen itseään tai jotakuta läheistään. Tämä on iloista, positiivista työtä!"

Mitä kauneimmat kiitoskukkaset myös hänelle, yhtä mukavia kohtaamisia jatkossakin tiskin molemmin puolin!

toivottaa

Saija