 |
| (Kuvat: Hertta Lehtovirta) |
Tein viime viikolla töissä Kirsti Doukaksen Ainoa-koruja. Hän on suunnitellut ne muusanaan oopperalaulaja Aino Ackté (1876-1944), joka oli paitsi maamme ensimmäinen kansainvälinen oopperatähti, myös aikansa kulttuurivaikuttaja. Kuulas Ainoa-koru päätyy luultavasti - ja ansaitusti - monen keväällä ylioppilaaksi tai ammattiinsa valmistuvan lahjaksi. Harva tyttärelleen Ainoa-korun valinnut äiti varmaankaan tietää, että Acktén taustatuki hänen urallaan oli nimenomaan oma äiti, joka itse oli perheen perustamisen myötä joutunut luopumaan laulajanurastaan.
Minulle Ainoan kukkamuoto toi mieleen Acktén huvilan puistoineen Helsingin Tullisaaressa. Kulttuurihistoriallisesti arvokas kartanopuisto on kunnostettu, kuten huvilakin, ja sen ikivanhojen puiden alle voi helposti yhä kuvitella oopperadiivan sadan vuoden takaiset juhlavieraat kävelyretkilleen.
Ackté itse tuskin muokkasi maata, huolehti hyötypuutarhasta tai suunnitteli istutuksia, toisin kuin kaimansa, äidinäitini Aino-mummu, joka olisi saanut kai rautalapionkin viheriöimään jos olisi vähänkään yrittänyt. Mummun pihalla kasvoi kaikkea, ja se kaikki kasvoi suloisen ja pitelemättömän villinrunsaana: esikot, omenat, akileijat, vadelmat, lyhtykukat, luumupuut, perunat, harjaneilikat, ruohosipulit, unikot, herukat, orvokit, karviaiset... ja mummu oli aina valmis kokeilemaan myös jotakin uutta, kunhan se vain oli kaunista.
Ehkä verenperintö, ehkä Ainoan mutkan kautta herättelemä suurenpuoleinen kaipuu pienimuotoiseen kartanopuutarhaan, ehkä vain kaikki tämä alkukesän kasvava vihreys, mutta olen innostunut kaivamaan maahan kuoppia enemmän tai vähemmän suunnitelmallisesti ja täyttämään niitä entisaikojen perennoilla - tai oikeastaan niiden lupauksilla, ruipeloilla taimenraakileilla. Bataatti, josta pitäisi kasvaa sinikukkainen köynnös, taitaa olla se "jotakin uutta, kunhan se vain on kaunista", ainoan Aino-mummuni kaikkea kasvavan puutarhan muistoksi.
Perennoista jokusen vanha piha on nähnyt varmasti aikaisemminkin historiansa aikana. Toivon sen ottavan innokkaan puutarhanoviisin kutsumat vieraat vastaan kuin entuudestaan tutut ystävänsä.
Mukavaa viimeistä kouluviikkoa ennen kesälomaa sekä aurinkoiset onnittelut kaikille kevään valmistujille!
Tyttösi on kyllä melkoisen lahjakas kuvaaja. Kauniita kuvia taas.
VastaaPoistaJa puutarhanhoito. Silloin kun lapsena kuljin äidin kanssa kasvimaapalstalla pakolla kastelemassa ja kitkemässä, julistin, että en ikinäkoskaanmilloinkaan mitään tuohon verrattavaakaan aio harrastaa. No jaa. ;) Vannomatta paras. Mikään ei ole niin terapeuttista kuin kasvien hoitaminen, maan tonkiminen ja kitkeminen ja uuden kasvun seuraaminen.
Välitän terveisiet Hertalle :)
PoistaHän on ottanut kameraa haltuun vajaan vuoden ja on kyllä siinä ajassa kehittynyt huimasti. Hertalla riittää kärsivällisyyttä myös odotella poseerauskuvia kaiken maailman öttiäisistä ja pihaeläjistä, mm. menneeltä viikonlopulta aivan ylisöpöstä oravanpoikasesta.
Aika primitiiseksi sitä välillä tuntee itsensä, kun jaksaa iloita yhdestä auenneesta silmusta siirretyssä ruusupuskassa tai syreenin syleilyssä sinnitelleestä ja sieltä bongatusta kymmeniä vuosia vanhasta varjoliljasta. Mitäpä sitä sen enempää analysoimaan. Primitiivistä mutta ihanaa.