Nimikkopäivä

Piipahdin viime viikolla töissä loppukokoopano-osastolla vierailevana käsiparina ja kiireapuna. Olin parhaillaan pujottelemassa ketjuja Siivet-riipuksiini, jotka olin sillä kertaa sattumalta itse vielä valmistanutkin. Kollega tuli siinä  kalenteriaan vilkaistessaan ääneen miettineeksi, että mikä se sellainen mikkelinpäivä oikein on, jota syyskuun viimeisenä sunnuntaina vietetään. Otin selvää ja sain tietää, että mikkelinpäivä on saanut nimensä arkkienkeli Mikaelilta. Se on enkeleiden ja lasten nimikkopyhä.

Siinä Siipiä viimeistellessäni tuntui aika yhteensattumalta oppia tietämään juuri enkeleille omistetusta päivästä.

Muistan yhä hyvin milloin ja miten suunnittelin Siivet. Oli ilta, hiljainen hetki. Molemmat tyttöni olivat jo nukkumassa, kuopus vielä vauvantuoksuisena tiitiäisenä. Halusin tehdä korun, jolla voisi toivottaa toiselle, lapselle tai aikuiselle, turvallista ja suojaisaa elämäntaivalta,  montaa hyvää ja kaunista matkan varrelle. Sinä iltahetkenä piirsin lattialla istuen siipiaiheisen korun luonnokset.

Kesti vielä monta vuotta luonnoksen päätyä paperilta oikeaksi koruksi, mutta niin se vain nytkin liitelee pikkuteiniksi venähtäneen vauvani kaulalla. Omat ajatukseni ovat muuttuneet alkuperäisestä vuosien varrella vain sen verran, että paitsi toisille, sopii muistaa toivottaa hyviä asioita ja onnea matkaan myös itselle - elämän suurissa ja pienissä muutoksissa. Se on luvallista. Se on jopa suotavaa.

Mukavaa mikkelinpäivänjälkeistä maanantaita, onnellista lokakuuta!

Saija