sunnuntai 2. syyskuuta 2012

Tietenkin osaan - tai ainakin ihan kohta

Käsityöläisammatti on jotakin sellaista, joka vaikuttaa ihmisen tapaan olla ja elää hyvin selkeällä tavalla. Kokemuspohjaisesti voin puhua vain kultasepän ammattikunnasta, mutta samaa vaivaa esiintynee muidenkin käsityölaisalojen harjoittajilla. Eli: "Kyllä minä itte."

Käsin asioiden tekeminen on meille useimmille paitsi työ, myös harrastus; paitsi jokapäiväinen leipä, myös voimaannuttavaa tekemistä vapaa-ajalla. Näin kertyy kokemusta monista eri materiaaleista ja tekniikoista myös oman alan ulkopuolelta. Ja mitä enemmän kertyy kokemusta ja taitoja, sitä tanakammaksi kasvaa uskallus tehdä uusia asioita. Käsityöläisen huoneentaulu voisi kuulua: Jos sen on ihminen joskus tehnyt, niin kyllä minäkin sen voin oppia. - Toki, mutta hiukan aikaa siihen saattaa kulua.

Kun ammatikseen tekee tarkkaa työtä, jonka kulmakivet ovat suoraan, keskelle, sileää, niin väkisinkin tulee hakeneeksi samaa tarkkuutta muissakin kohteissa kuin koruissa. Kodin remontointi voi muuttua kultasepän kanssa yllättävän haastavaksi, kun työn jäljen odotetaan olevan vähän enemmän kuin riittävän hyvä... Mutta katsokaas, kun "ihan pienellä" lisävaivalla siitä voi saada saman tien täydellisen. Ja kyllä, kyllä vain sillä nurjallakin puolella on väliä, olipa kyse sitten lipaston sisäpuolesta tai vaatteen ompelemisesta.  Takapuoli kertoo aina työn laadun. Sitä paitsi se nyt vain sattuu olemaan niin, että jos tehdään, niin sitten tehdään sen verran hyvin, ettei tarvitse jälkikäteen harmitella.

On kyllä käynyt niin, se tunnustettakoon, että joskus on ollut väsy iskeä kesken projektin ja kaduttaakin on saattanut. Jo aiemminkin mainitsemani työhuoneremontti on yksi näitä olisinpa-pitänyt-suuni-kiinni-tapauksia. Se vain lipsahti, luiskahti kuin spagetti rinnuksille.: "Kyllä minä voin!" Ja eikun talttaamaan, piikkaamaan, raapimaan, jyrsimään erinäisin käsi- ja sähkötyökaluin. 60 vuotta sijoillaan istuneet pinnoitteet olivat paikka paikoin yllättävän vastahakoisia irtoamaan betonista. Huolenani tietenkin oli ollut, että eihän sitä nyt vain tehdä hutiloiden, paras hoitaa homma itse...
 
No en hoitanut. Siinä lattiassa jouduin kohtaamaan vahvempani. Kivipölyä nielemään pääsivät pitkin kesää kaikki halukkaat ja joku halutonkin. En tarjoutunut enää kovinkaan innokkaasti korvaavaksi työvoimaksi, kun ammattilaatoittaja tuli viimeistelemään lattian uuteen uskoon. Lopputulos ei kenties ole kultasepäntarkkaa, mutta siinä on yksi hyvä puoli ylitse muiden. Se on valmis!

Vaikka kaiken tosiaan voikin oppia, on välillä syytä keskittyä oleelliseen - kuten vaikka kampeamaan terrierin raivolla itseään isompaa kiveä kukkapenkin tieltä juurakkoisesta maasta.

Paljon voi oppia, mutta luovuttamaan näköjään ei opi, ei.

Syysreippain terkuin

Saija

Kuvassa on yksi työn alla olevista projekteistani. Tilkkutyöt ovat aikaa ja hermoja kysyvä harrastus, mutta näin syksyn tullen on taas sopiva hetki istahtaa sohvalle lämpimään, ottaa neula käteen ja tikata ilman sen suurempia suorituspaineita. Valmista tulee sitten joskus kun on  tullakseen. Matka olkoon tärkeämpi kuin päämäärä.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti