Lapponia nousi maailmanmaineeseen Wecktsrömin uraauurtavan, omintakeisen muotokielen kautta. Hänen veistokselliset korunsa olivat jotakin täysin uutta, jotain, mitä ei ollut korutaiteessa koskaan ennen nähty. Paitsi muodot, myös materiaalit tai niiden käsittelyt olivat uusia: muovia, lasia, erikoishiottuja jalokiviä; himmeää, rosoista kultaa ruhtinaallisen kokoisina koruina, hohtavaksi matattua hopeaa.
Vaikka Lapponia oli luonnollisesti Suomessakin tunnettu - ilmiselvään plagiointiin asti - valtaosa sen valmistamista koruista on mennyt kuitenkin vientiin. Weckströmin suunnittelemia koruja myivät luksustuotteisiin erikoistuneet liikkeet ympäri maailman, ja niitä ovat kantaneet superjulkkikset Yoko Onosta Grace Kellyyn.
Korut ovat kuitenkin vain osa Wecksrömin elämäntyöstä. Sain ilon vierailla kesällä Weckströmin ateljeekodissa Espoossa, kun haastattelin häntä juhlavuodeksi uudestaa tuotantoon otetusta Tulipronssi-sarjasta. Vasta silloin hänen monipuolisuutensa konkretisoitui täydessä mittakaavassaan. Korutuotanto ja osa veistoksista olivat tuttuja jo entuudestaan, mutta niiden ja marmoriveistosten määrä häkellytti, samoin aikanaan nihkeän vastaanoton saaneiden akryylitöiden. Esillä on niin maalauksia, huonekaluja, veistosten varhaisverisoita, luonnoksia kuin lasiesineitä taiteesta käyttölasiin.
Helsinkiläisille tutuin yksittäinen Wecströmin työ lienee kaupunkikuvaan vuodesta 1991 kuulunut veistos Fazerin kukko Kluuvikadulla, joka nerokkaasti yhdistää hirven selkänikaman muodot ja kukon hahmon, eli makeistehtaan perustajan lempiharrastuksen metsästyksen sekä yrityksen alkuperäisen tunnuskuvion.
Weckström vaikuttaa elävän symbioosissa ympristönsä kanssa. Hän on jo 30 vuotta asunut talvikuukaudet Italiassa, Pietrasantan kaupungissa, joka on tunnettu harmaaraitaisesta marmoristaan ja kiviveistämöistään. Pietrasanta on tarjonnut Weckströmille mahdollisuuden tehdä marmoriveistoksia, Italian historia taruineen taas aiheet pronssiveistoksiin, jotka mytologioiden kautta ottavat kantaa yleisinhimillisiin, edelleen ajankohtaisiin aiheisiin. Niistä tällä hetkellä ehkä ravistelevin on Narcissus (1982). Antiikin Narcissus rakastui omaan kuvaansa niin, että kuihtui lammen rannalle kuvajaistaan ihaillen. Narcissus-patsas syntyi kommenttina epätoivoisille teoille, joilla yritettiin saada oma 15 minuuttia julkisuudessa. Yli 30 vuoden aikana halu paikkaan medioissa on saanut yhä monipuolisemmat, mutta myös traagisemmat keinot.
Siinä missä veistokset pohjaavat antiikkiin, on koruissa aina mukana luonto. Kesät Suomessa ja ennen kaikkea Saaristomerellä purjeveneessä ovat Wecströmin korutaiteen inspiraation lähteenä, kuten myös purjekankaisten maalausten synnyssä. Vesi kaikissa olomuodoissaan on taiteilijalle tärkeä elementti, joka tavalla tai toisella on läsnä useimmissa koruissa.
Monen materiaalin, mittakaavan, uniikin ja sarjatuotannon suvereenisti hallitseva taiteilija työskentelee edelleen aktiivisesti. Koruista rakkain on vasta valmistumassa, materiaalit kiehtovat mielikuvitusta houkutellen uuteen. Ainutlaatuinen ura ja sen mukanaan tuoma kokemus sekä intohimoinen suhtautuminen työhön ovat tehneet Björn Weckströmistä käsitteen ja kosmopoliitin. Jokainen Weckströmin tavannut kuvailee häntä - aiheestakin - sanalla karismaattinen. Määritelmien listaan haluaisin omasta puolestani lisätä myös humaanin. Ihminen on hänelle keskiössä kautta tuotannon käyttäjänä, kokijana ja aiheena, mutta sen lisäksi Weckströmin persoonasta välittyy ymmärrys ihmisyyttä kohtaan, heikkouksineen kaikkineen.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti