sunnuntai 5. toukokuuta 2013

Kokonainen elämä



"Ensimmäinen kevätpäivä jää
vielä väreilemään yllä pihan.
Pieni talvilintu livertää
uusin äänin, uupumatta ihan.

Hopealta kuori oksien
hohtaa hämyn tihetessä hiukan.
Keveä on ilma hiljainen.
Kaikki aarteet elämäni niukan,

kaikki armo, minkä ikänään
sydän omisti, lie läsnä tässä:
valossa, mi kätkee hymyään,
sädehuntuisessa hämärässä."


Saima Harmaja, 30.3.1937


Toukokuun kahdeksantena tulee kuluneeksi sata vuotta Saima Harmajan (8.5.1913 - 21.4.1937) syntymästä. Hän kuoli vain 23-vuotiaana sairastettuaan lähes koko nuoruusikänsä sekä masennusta - siihen aikaan raskasmielisyyden nimellä kulkenutta - että lopulta myös keuhko-oireiden ennakoimaa tuberkuloosia. Hänellä oli kirjoittamiseen poikkeuksellisen vahva kutsumus, jota hän myös toteutti, vaikka porvarisperheessä ei siihen juuri rohkaistukaan. 

Runojen lisäksi Harmaja piti lapsuusvuosistaan lähtien kuolemaansa asti päiväkirjaa, josta kuuluu runojen antamaa kuvaa monipuolisemman, huumorintajuisen tytön ja naisen ääni. Päiväkirjasivuja on huikeat 2500, ja yhden ihmisen elämän lisäksi ne ovat myös historiallista ajankuvaa. Runokirjoja hän ehti kirjoittaa eläessään neljä, joista ensimmäisen vain 19-vuotiaana. Viimeinen kokoelma julkaistiin hänen kuolemansa jälkeen.

Saima Harmaja muistetaan usein kasvukipujen kuvaajana ja romantikkona, myöhemmin kuolema-aiheiden käsittelijänä. Monet hänen runoistaan ovat kiihkeitä ja malttamattomia; välillä taas lukijasta tuntuu, kuin runoilija olisi sisälle eksynyt lintu, joka on väsyttänyt itsensä näännyksiin etsiessään tietä ulos.

Valitsin  alkuun runon, joka poikkeaa tästä Harmajasta, sillä hän oli myös luonnonkuvaaja. Runossa "Ensimmäinen kevätpäivä" hän on keskellä alkavaa kevättä, kevätpäivää, joka on painumassa illaksi. Pimeä talvi on takana, valo on voittanut kylmän, mutta luonto odottaa vielä hetken - paitsi se yksi talvilintu. Harmaja aistii kevättä kiitollisena hetkestään, kunnioittaen ja hiukan sivusta. Kolmen viikon kuluttua häntä ei enää ole.



Saima Harman juhlavuoden korun Runo on suunnitellut Marja Suna


Ja vielä, jotta muistaisimme mikä oikeasti on tärkeää:

Olen päättänyt tuhlata ”Aamun koitteessa” -runostani saamani rahat kokonaan kukkiin. On outoa saada tunteistaan ja ajatuksistaan seteleitä, mutta ei ole yhtään outoa vaihtaa runoaan kukkiin, herkkiin terälehtiin, joiden läpi valo hohtaa unhottumattomaan tuoksuun.

(Saima Harmajan päiväkirjamerkintä 5.1.1933)


Terveisin

Saija



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti