sunnuntai 10. kesäkuuta 2012

Tutkimusretki koruun


Helsingin empirekeskustassa on nyt tilaisuus nähdä peräti kolme korunäyttelyä. Kalevala Korun myymälässä (Unioninkatu 25) on parhaillaan esillä niistä kaksi: Chao-Hsien Kuon "Simplicity" ja Lapponia Jewelleryn kuuden kultaseppämestarin näyttely "Lapponia Talents". Näiden lisäksi parinsadan metrin päässä, WDC Helsinki 2012 Studiossa (Aleksanterinkatu 18) on vielä tämän viikon esillä suomalaista korutaidetta esittelevä, Pohjoismaita kiertävä näyttely "Tuhkaa ja timantteja".


Kaikki kolme uniikkitöitä esittelevää näyttelyä lähestyvät aihettaan eri näkökulmista. Lapponian mestareiden  töissä oleellisena osana on tekninen osaaminen ja sen esittäminen kunkin sepän oman muotokielen kautta, kun taas Studion näyttelyn työt ponnistavat huomattavan vahvasti vapaan taiteen ilmaisukeinoista. Vaikka yhteisessä korukentässä liikutaankin, niin hyvin sen eri kolkilla näyttelyt samoilevat. 

Tuhkaa ja timantteja mainitsee yhdeksi tavoitteekseen taidemaailman rajojen rikkomisen.  Lieneekö kyse rikkomisesta vai vuoropuhelusta kuvanveiston ja korutaiteen häilyvästä välimaastosta, mutta Kati Nulpposen Petomaista rakkautta vertautuu väistämättä samankaltaisista aineksista koostuvana, vaikka mahdollisen esikuvansa rinnalla miniatyyrikoisena, Pekka Jylhän jo mittasuhteiltaankin vaikuttavaan veistokseen "Surun merkit ".

Näyttelyn kuraattori Päivi Ruutiainen (FM) luennoi näyttelystä Studiossa torstaina 14.6. klo 17, ja osannee antaa vastauksen kysymykseen.


"Simplicity"
Kun näiden varsinaisten näyttelyiden lisäksi vielä lasketaan mukaan Unioninkadun myymälän myyntivitriinien läpileikkaus suomalaisesta korusta rautakaudelta nykypäivään, on tarjolla poikkeuksellisen laaja näkymä koruun, sen asemaan sekä merkityksiin ja mahdollisuuksiin. Tätä kimaraa ei kannata ohittaa, jos yhtään tuntee kiinnostusta koruihin ja muotoiluun.



Mari Isopahkala


PS. Kalevala Korun kulttuurisäätiön apurahat on nyt jaettu. Näyttelykierroksella törmäsin yhteen tuoreeseen apurahansaajaan, muotoilija Mari Isopahkalaan. Hän sai apurahan projektiin, jossa tutustuu päreen käyttöön valaisinmateriaalina. Tunsin välittömästi lukkarinrakakutta tutkimusta kohtaan, koska päre on minustakin ihana materiaali: kaunis, ekologinen, monipuolinen. Taas kerran voi myös todeta, että usein asiat jostakin syystä vain ovat "ilmassa", useamman ihmisen mielessä samaan aikaan heidän toisistaan tietämättä...

Onnea Marille ja muille apurahansaajille!




Ja tässä vielä selitys sille erityisen lämpimälle paikalle sydämessäni, mitä päreeseen ja valoon tulee:

Saija Saarela, 2011

Lämpimiä kesäpäiviä, valoisia öitä!

Toivottaa

Saija


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti