Mies kosmoksessa

 

Lapponia Jewelrylle vuodesta 1963 koruja suunnitellut professori Björn Weckström sai tänä vuonna viisikymmenvuotisen muotoilu-uransa tunnustuksena alan merkittävimpiin kuuluvan huomionosoituksen Suomessa, Kaj Franck -palkinnon.

Lapponia nousi maailmanmaineeseen Wecktsrömin uraauurtavan, omintakeisen muotokielen kautta. Hänen veistokselliset korunsa olivat jotakin täysin uutta, jotain, mitä ei ollut korutaiteessa koskaan ennen nähty. Paitsi muodot, myös materiaalit tai niiden käsittelyt olivat uusia: muovia, lasia, erikoishiottuja jalokiviä; himmeää, rosoista kultaa ruhtinaallisen kokoisina koruina, hohtavaksi matattua hopeaa.

Vaikka Lapponia oli luonnollisesti Suomessakin tunnettu - ilmiselvään plagiointiin asti - valtaosa sen valmistamista koruista on mennyt kuitenkin vientiin. Weckströmin suunnittelemia koruja myivät luksustuotteisiin erikoistuneet liikkeet ympäri maailman, ja niitä ovat kantaneet superjulkkikset Yoko Onosta Grace Kellyyn.

Korut ovat kuitenkin vain osa Wecksrömin elämäntyöstä. Sain ilon vierailla kesällä Weckströmin ateljeekodissa Espoossa, kun haastattelin häntä juhlavuodeksi uudestaa tuotantoon otetusta Tulipronssi-sarjasta. Vasta silloin hänen monipuolisuutensa konkretisoitui täydessä mittakaavassaan.  Korutuotanto ja osa veistoksista olivat tuttuja jo entuudestaan, mutta niiden ja marmoriveistosten määrä häkellytti, samoin aikanaan nihkeän vastaanoton saaneiden akryylitöiden. Esillä on niin maalauksia, huonekaluja, veistosten varhaisverisoita, luonnoksia kuin lasiesineitä taiteesta käyttölasiin.

Helsinkiläisille tutuin yksittäinen Wecströmin työ lienee kaupunkikuvaan vuodesta 1991 kuulunut veistos Fazerin kukko Kluuvikadulla, joka nerokkaasti yhdistää hirven selkänikaman muodot ja kukon hahmon, eli makeistehtaan perustajan lempiharrastuksen metsästyksen sekä yrityksen alkuperäisen tunnuskuvion.

Weckström vaikuttaa elävän symbioosissa ympristönsä kanssa. Hän on jo 30 vuotta asunut talvikuukaudet Italiassa, Pietrasantan kaupungissa, joka on tunnettu harmaaraitaisesta marmoristaan ja kiviveistämöistään. Pietrasanta on tarjonnut Weckströmille mahdollisuuden tehdä marmoriveistoksia, Italian historia taruineen taas aiheet pronssiveistoksiin, jotka mytologioiden kautta ottavat kantaa yleisinhimillisiin, edelleen ajankohtaisiin aiheisiin. Niistä tällä hetkellä ehkä ravistelevin on Narcissus (1982). Antiikin Narcissus rakastui omaan kuvaansa niin, että kuihtui lammen rannalle kuvajaistaan ihaillen. Narcissus-patsas syntyi kommenttina epätoivoisille teoille, joilla yritettiin saada oma 15 minuuttia julkisuudessa. Yli 30 vuoden aikana halu paikkaan medioissa on saanut yhä monipuolisemmat, mutta myös traagisemmat keinot.

Siinä missä veistokset pohjaavat antiikkiin, on koruissa aina mukana luonto. Kesät Suomessa ja ennen kaikkea Saaristomerellä purjeveneessä ovat Wecströmin korutaiteen inspiraation lähteenä, kuten myös purjekankaisten maalausten synnyssä. Vesi kaikissa olomuodoissaan on taiteilijalle tärkeä elementti, joka tavalla tai toisella on läsnä useimmissa koruissa.

Monen materiaalin, mittakaavan, uniikin ja sarjatuotannon suvereenisti hallitseva taiteilija työskentelee edelleen aktiivisesti. Koruista rakkain on vasta valmistumassa, materiaalit kiehtovat mielikuvitusta houkutellen uuteen. Ainutlaatuinen ura ja sen mukanaan tuoma kokemus sekä intohimoinen suhtautuminen työhön ovat tehneet Björn Weckströmistä käsitteen ja kosmopoliitin. Jokainen Weckströmin tavannut kuvailee häntä - aiheestakin - sanalla karismaattinen. Määritelmien listaan haluaisin omasta puolestani lisätä myös humaanin. Ihminen on hänelle keskiössä kautta tuotannon käyttäjänä, kokijana ja aiheena, mutta sen lisäksi Weckströmin persoonasta välittyy ymmärrys ihmisyyttä kohtaan, heikkouksineen kaikkineen.

Kaarina Hazard - juuri sopiva

Kalevalaisten Naisten Liitto jakaa kerran vuodessa Larin Paraske -palkinnon.
 
Liitto kertoo palkinnon myöntämisperusteista, että "Larin Paraske -palkinto jaetaan vuosittain henkilölle, joka on osoittanut olevansa mestarillinen sanantaitaja. Hän voi olla esimerkiksi: taitava sanankäyttäjä, perinteen jatkaja, hyvä keskustelija, vuorovaikuttaja, verkostojen luoja tai politiikassa, taloudessa tai kansainvälisessä toiminnassa sanalla vaikuttaja."

Tänä vuonna palkinto ojennettiin Helsingin kirjamessuille Kaarina Hazardille. Hän jos kuka todellakin täyttää palkinnon kriteeristön etuperin ja takaperin.

Näyttelijä, kirjailija, mediatutkija, toimittaja: sanankäyttäjä. Mikään pelkän tyhjän puheen- tai tekstinsuoltaja Hazard ei ole, vaan terävä, itsenäinen ajattelija, jonka mielipiteistä kehkeytyy välillä paljonkin jatkokeskustelua. Tyypillistä Hazardille on, että hänen aiheilleen hyvin harvoin hymistellään, vaan kantaa otetaan yhtä kiihkeästi sekä puolesta että vastaan. Media on murroksessa, kuten moneen kertaan on kuultu, mutta Kaarina Hazardia ei siitä ainakaan ole syyttäminen. Vai voisitteko muka kuvitella hänen kirjoittavan kolumneja klikkauslaskuri silmissä vilistäen? En minäkään.

Vaatii selkärankaa ja erinomaista itsetuntoa asettaa mielipiteillään itsensä näin vahvasti arvostelulle alttiiksi nojaamatta mihinkään taustatukeen tai -vaikuttajaan. Kaarina Hazardilla on oma vahva näkemyksensä maailmasta - ei puolueen eikä yrityksen - ja sen takana hän myös seisoo. Sanan voimalla hän osaa nostaa esille yhteiskunanllisia epäkohtia tavalla, joka myös huomataan. Tasa-arvo ja feminismi ovat arvoja, jotka liittyvät vahvasti hänen persoonaansa ja tekemiseensä.

Onnittelut palkitulle sekä myös raadille erinomaisesta valinnasta!

Saija

Larin Paraske (1834-1904), syntyjään Paraskeva Nikitina Pohjois-Inkeristä, eli köyhän ja työntäyteisen elämän, mutta on kansanperinteemme säilyttämistyön legendaarisimpia hahmoja. 

Hän oli runonlausujien sukua ja oppinut jo pienestä painamaan mieleensä kuulemiaan runonsäkeitä. Karjalan laulumailla karelianismin aikoina kiertänyt runonkerääjä Ad. Neovius osui sattumalta Sakkolan pappilaan vuonna 1887 samaan aikaan Larin Parasken kanssa, ja huomasi tämän huikean muistiperinnön merkittävyyden.

Parasken ja Neoviuksen yhteistyönä jälkipolville tuli tallennetuksi noin 25 000 säettä kalevalamittaista runoutta, lähes 3000 sananlaskua ja arvoitusta, 25 itkuvirttä, kansanperinteen kuvauksia ja kansanlauluja. Larin Paraske vieraili myös Neoviuksen luona Porvoossa 1891-1894, missä muistiinkirjaamista jatkettin; päätyi niin Edelfeltin kuin Järnefeltinkin ikuistamaksi sekä esiintyi Suomalaisen Kirjallisuuden Seuran vuosikokouksessa Helsingissä. 1899 Larin Paraskelle myönnettiin sadan markan vuotuinen eläke, joka ei kuitenkaan riittänyt nostamaan häntä taloudellisesta ahdingosta. Hän kuoli kotikylässään Vaskelassa viluisena ja köyhänä 3.1.1904

Lähes puoli vuosisataa myöhemmin Hakasalmen puistoon pystytettiin Larin Parskelle patsas. Se on yhä Helsingin ainoa historiallista naista esittävä näköispatsas.