Uusi Koru

Kalevala Koru julkisti viime vuoden lopulla muotoilualan ammattilaisille ja opiskelijoille avoimen Uusi Koru -suunnittelukilpailun, joka huipentui toukokuussa Pohjoisesplanadin myymälässä iloisissa tunnelmissa vietettyyn palkintojenjakotilaisuuteen. Siellä 150 ehdotuksen joukosta palkittiin neljä ansiokasta kilpailutyötä.

Tuomaristoon kuuluivat muotoilujohtaja Pekka Toivanen, korumuotoilija Kirsti Doukas, Glorian päätoimittaja Minna Juti, tasavallan presidentin puoliso Jenni Haukio sekä Kalevala Korun toimitusjohtaja Riitta Huuhtanen. 

Tuomaristo etsi kilpailutöistä Kalevala Korulle tunnusomaisia piirteitä modernissa muodossa, mutta niin, että myös suunnittelijan oma näkemys ja persoonallinen tyyli toteutuisivat. 

Uusi Koru -kilapilun voittaja Salla Silvonen

Ensimmäiselle sijalle sijoittui vuonna 2008 Lahden Muotoiluinstituutista valmistuneen korumuotoilija Salla Silvosen työ Kesän taikaa. Salla Silvosen korut syntyvät usein tarinoiden kautta. Niin tälläkin kertaa, kun hän suunnitteli suloisen ja samalla tuoreenraikkaan kukka-aiheisen kaulakorun pohjolan valoisan juhannusyön taiat mielessään. Valloittavan positiivinen nuori muotoilija on toiminut vuodesta 2009 alkaen yrittäjänä ja toimii Helsingissä Napa & Paja -studio-shopissa. 

Paljon onnea, Salla!



Kierrätysmateriaaleista valmistetulla työllään For me toiseksi tullut korutaiteilija Matti Mattsson puolestaan on tehnyt koruja jo 40 vuotta. Hän perusti ensimmäisen pajansa opiskeluaikoinaan vuonna 1972, ja on siitä lähtien tehnyt monipuolista uraa korutaiteen, taidekäsityön, muotoilun ja koulutuksen parissa. Hyväntuulisen taiteilijan hyväntuulisessa For me -rintasolkisarjassa Mattssonin työpajan ulkopuolella Kuopion satamassa ulkoilevat lemmikit ovat päässeet jatkamaan kalevalaisten korujen eläinhahmoperinnettä. Niissä ystävällinen koira tarjoaa yllättyneelle linnulle risua pesänrakennustarvikkeeksi. Taitelija koiranleukaili tehneensä tikusta asiaa, mutta taka-ajatuksena ovat kuitenkin tärkeät, aina ajankohtaiset aiheet välittäminen, auttaminen ja yhteistyö.

Kolmannen palkinnon voitti korumuotoilija Inni Pärnäsen Hyrrä-korusto. Pärnänen muisti Kalevala Korun historiallista asemaa suomalaisessa koruteollisuudessa suunnittelemalla hopeisen korusarjan, jonka idea lähti valmistettavuudesta. Hyrrä on yksinkertaisesta moduulista monimuotoiseksi, niin arkeen kuin juhlaan soveltuvaksi rakentuva keveä, kolmiulotteinen sarja, joka on samaan aikaan sekä klassinen että moderni; mielenkiintoinen mutta selkeä kokonaisuus.

Kunniamaininnan työstään Nimbus sai taideteollinen muotoilija Susanna Hoikkala. Ennen suunnittelutyöhön ryhtymistään Hoikkala tutki laajasti Kalevala Korun mallistoja selkeyttääkseen näkemystään niiden ominaispiirteistä. Vahvimmaksi teemaksi nousi luonto. Hän tulkitsi sitä uudesta näkökulmasta muokkaamalla pilvien muotoja abstraktiin ja minimalistiseen suuntaan. Syntyi Nimbus - pelkistetty ja jännittävä sarja, jota tahtoisi päästä sovittamaan ylleen.

Neljä hyvin erityyppistä palkittua työtä lähestyivät kilpailun aihetta kukin omalla tavallaan: yksi luonnonmystiikan, toinen arvojen, kolmas tekniikan  ja neljäs analyysin kautta. Jokainen täytti silti tuomariston toiveen. Ne kunnioittavat vanhaa perinnettä ollen uskollisia tekijöilleen ja katsoen eteenpäin.

Meillä on hienot vanhat korut, joita voimme ylpeästi kantaa koska tahansa. Miksi sitten tarvitsemme uutta? 

Kun puu lakkaa kasvamasta, se alkaa kuolla. Vain uusiutuva perinne elää. Uusi Koru -kilpailu osoitti, että taito ja tahto kunnianhimoiseen korusuunnitteluun voi hyvin. Suomalaisten korujen sukupuu kasvaa yhä.

Kiitokset tuomaristolle sekä onnittelut palkituille!

Inni Pärnänen, Matti Mattsson, Salla Silvonen ja Susanna Hoikkala

Kuvat: Matti Pärssinen

Kahden käden varassa

Meillä Kalevala Korun tehtaalla käy viikoittain vierailijaryhmiä tutustumassa korujen valmistukseen. Tehdaskierrokselle osallistujat ovat esimerkiksi harrastuskerhoja, yhdistyksiä tai ihan muuten vain koruista kiinnostuneita ihmisiä. Kaikkia ryhmiä yhdistää kuitenkin kierroksen aikana koettu yllätys siitä, että korut todellakin tehdään käsin.

Sana "tehdas" antaa helposti kuvan liukuhihnoista, pitkälle automatisoidusta tuotannosta ja kovasta melusta. On meillä välillä meluakin, mutta se lähtee vasaroista, joilla seppä vasaroi sormusta pyöreäksi tai pikkuisesta sirkkelistä, jolla hän katkoo medaljongin saranaa varten hopeaputkea millin kymmenyksen tarkkuudella oikean mittaiseksi juottaakseen sen sitten paikoilleen. Työtavat ovat enimmäkseen ikiaikaisia kultasepäntaitoja, sillä ihmiskäden ja -silmän muodostamaa paria parempaa työvälinettä ei ole olemassakaan. Korut eivät putkahda koneesta valmiina. Me valmistamme ne.

Eräs kollegani on kiteyttänyt sepän oleellisimmat taidot kahteen sanaan: keskelle ja suoraan. Sitä tämä aika usein on, eikä aina niin helppoa kuin voisi luulla. Juotetaan, sahataan, viilataan, istutetaan. Keskelle ja suoraan. Toinen kollega puolestaan kuvaili, että seppänä elämä on kahden käden varassa. Se kuulosti melkein runolliselta. 

Mutta niinhän se on. Meidät on tuonut alalle halu ja kyky tehdä omilla käsillä. Vapaa-ajan aktiviteetitkin liittyvät usein käsillä tekemiseen kaikissa muodoissaan, aina neulomisesta kesämökin rakentamiseen. Samalla käsistä kannetaan myös huolta. Miten lujaa uskallan puristaa, vääntää, ottaa vastaan, miten painavaa kantaa, jotta tärkein työväline ei vahingoitu?

Katselin taannoin sisustusohjelmaa, jossa suunnittelija kertoi tikkauttaneensa koristetyynyihin monogrammit, jotta "ei näyttäisi siltä että olen itse ne päälliset ommellut." Kyllä käsityöläisen sydämeen sattui! Sitä kun on tottunut siihen, että nimenomaan itse tehden tulee hyvää. Sitä paitsi silloin ei tarvitse vaivata mieltään pohtimalla olosuhteita, joissa tuote on hahmonsa saanut. 

Läpinäkyvyys on ilmaus kuvaamaan yrityksen avoimuutta  toimissaan. Meillä sitä toteutetaan esimerkiksi juuri yritysvierailuilla. Minusta on varsin hienoa, että korunkäyttäjän on mahdollista käydä tutustumassa tehtaaseen, jossa oma koru on valmistettu ja nähdä omin silmin miten ja ketkä sen ovat tehneet. Eettisyyden ei tarvitse jäädä arvailujen varaan.

Tervetuloa tutustumaan! Täällä me teemme koruja kuten niitä aina on tehty: kahden käden varassa.


Saija












 

Kokonainen elämä

"Ensimmäinen kevätpäivä jää

vielä väreilemään yllä pihan.

Pieni talvilintu livertää

uusin äänin, uupumatta ihan.

Hopealta kuori oksien

hohtaa hämyn tihetessä hiukan.

Keveä on ilma hiljainen.

Kaikki aarteet elämäni niukan,

kaikki armo, minkä ikänään

sydän omisti, lie läsnä tässä:

valossa, mi kätkee hymyään,

sädehuntuisessa hämärässä."

Saima Harmaja, 30.3.1937

Toukokuun kahdeksantena tulee kuluneeksi sata vuotta Saima Harmajan (8.5.1913 - 21.4.1937) syntymästä. Hän kuoli vain 23-vuotiaana sairastettuaan lähes koko nuoruusikänsä sekä masennusta - siihen aikaan raskasmielisyyden nimellä kulkenutta - että lopulta myös keuhko-oireiden ennakoimaa tuberkuloosia. Hänellä oli kirjoittamiseen poikkeuksellisen vahva kutsumus, jota hän myös toteutti, vaikka porvarisperheessä ei siihen juuri rohkaistukaan. 

Runojen lisäksi Harmaja piti lapsuusvuosistaan lähtien kuolemaansa asti päiväkirjaa, josta kuuluu runojen antamaa kuvaa monipuolisemman, huumorintajuisen tytön ja naisen ääni. Päiväkirjasivuja on huikeat 2500, ja yhden ihmisen elämän lisäksi ne ovat myös historiallista ajankuvaa. Runokirjoja hän ehti kirjoittaa eläessään neljä, joista ensimmäisen vain 19-vuotiaana. Viimeinen kokoelma julkaistiin hänen kuolemansa jälkeen.

Saima Harmaja muistetaan usein kasvukipujen kuvaajana ja romantikkona, myöhemmin kuolema-aiheiden käsittelijänä. Monet hänen runoistaan ovat kiihkeitä ja malttamattomia; välillä taas lukijasta tuntuu, kuin runoilija olisi sisälle eksynyt lintu, joka on väsyttänyt itsensä näännyksiin etsiessään tietä ulos.

Valitsin  alkuun runon, joka poikkeaa tästä Harmajasta, sillä hän oli myös luonnonkuvaaja. Runossa "Ensimmäinen kevätpäivä" hän on keskellä alkavaa kevättä, kevätpäivää, joka on painumassa illaksi. Pimeä talvi on takana, valo on voittanut kylmän, mutta luonto odottaa vielä hetken - paitsi se yksi talvilintu. Harmaja aistii kevättä kiitollisena hetkestään, kunnioittaen ja hiukan sivusta. Kolmen viikon kuluttua häntä ei enää ole.

Saima Harman juhlavuoden korun Runo on suunnitellut Marja Suna

Ja vielä, jotta muistaisimme mikä oikeasti on tärkeää:

Olen päättänyt tuhlata ”Aamun koitteessa” -runostani saamani rahat kokonaan kukkiin. On outoa saada tunteistaan ja ajatuksistaan seteleitä, mutta ei ole yhtään outoa vaihtaa runoaan kukkiin, herkkiin terälehtiin, joiden läpi valo hohtaa unhottumattomaan tuoksuun.

(Saima Harmajan päiväkirjamerkintä 5.1.1933)


Terveisin

Saija