torstai 23. toukokuuta 2013

Uusi Koru

Kalevala Koru julkisti viime vuoden lopulla muotoilualan ammattilaisille ja opiskelijoille avoimen Uusi Koru -suunnittelukilpailun, joka huipentui toukokuussa Pohjoisesplanadin myymälässä iloisissa tunnelmissa vietettyyn palkintojenjakotilaisuuteen. Siellä 150 ehdotuksen joukosta palkittiin neljä ansiokasta kilpailutyötä.

Tuomaristoon kuuluivat muotoilujohtaja Pekka Toivanen, korumuotoilija Kirsti Doukas, Glorian päätoimittaja Minna Juti, tasavallan presidentin puoliso Jenni Haukio sekä Kalevala Korun toimitusjohtaja Riitta Huuhtanen

Tuomaristo etsi kilpailutöistä Kalevala Korulle tunnusomaisia piirteitä modernissa muodossa, mutta niin, että myös suunnittelijan oma näkemys ja persoonallinen tyyli toteutuisivat. 

Uusi Koru -kilapilun voittaja Salla Silvonen


Ensimmäiselle sijalle sijoittui vuonna 2008 Lahden Muotoiluinstituutista valmistuneen korumuotoilija Salla Silvosen työ Kesän taikaa. Salla Silvosen korut syntyvät usein tarinoiden kautta. Niin tälläkin kertaa, kun hän suunnitteli suloisen ja samalla tuoreenraikkaan kukka-aiheisen kaulakorun pohjolan valoisan juhannusyön taiat mielessään. Valloittavan positiivinen nuori muotoilija on toiminut vuodesta 2009 alkaen yrittäjänä ja toimii Helsingissä Napa & Paja -studio-shopissa. 

Paljon onnea, Salla!



Kierrätysmateriaaleista valmistetulla työllään For me toiseksi tullut korutaiteilija Matti Mattsson puolestaan on tehnyt koruja jo 40 vuotta. Hän perusti ensimmäisen pajansa opiskeluaikoinaan vuonna 1972, ja on siitä lähtien tehnyt monipuolista uraa korutaiteen, taidekäsityön, muotoilun ja koulutuksen parissa. Hyväntuulisen taiteilijan hyväntuulisessa For me -rintasolkisarjassa Mattssonin työpajan ulkopuolella Kuopion satamassa ulkoilevat lemmikit ovat päässeet jatkamaan kalevalaisten korujen eläinhahmoperinnettä. Niissä ystävällinen koira tarjoaa yllättyneelle linnulle risua pesänrakennustarvikkeeksi. Taitelija koiranleukaili tehneensä tikusta asiaa, mutta taka-ajatuksena ovat kuitenkin tärkeät, aina ajankohtaiset aiheet välittäminen, auttaminen ja yhteistyö.

Kolmannen palkinnon voitti korumuotoilija Inni Pärnäsen Hyrrä-korusto. Pärnänen muisti Kalevala Korun historiallista asemaa suomalaisessa koruteollisuudessa suunnittelemalla hopeisen korusarjan, jonka idea lähti valmistettavuudesta. Hyrrä on yksinkertaisesta moduulista monimuotoiseksi, niin arkeen kuin juhlaan soveltuvaksi rakentuva keveä, kolmiulotteinen sarja, joka on samaan aikaan sekä klassinen että moderni; mielenkiintoinen mutta selkeä kokonaisuus.

Kunniamaininnan työstään Nimbus sai taideteollinen muotoilija Susanna Hoikkala. Ennen suunnittelutyöhön ryhtymistään Hoikkala tutki laajasti Kalevala Korun mallistoja selkeyttääkseen näkemystään niiden ominaispiirteistä. Vahvimmaksi teemaksi nousi luonto. Hän tulkitsi sitä uudesta näkökulmasta muokkaamalla pilvien muotoja abstraktiin ja minimalistiseen suuntaan. Syntyi Nimbus - pelkistetty ja jännittävä sarja, jota tahtoisi päästä sovittamaan ylleen.

Neljä hyvin erityyppistä palkittua työtä lähestyivät kilpailun aihetta kukin omalla tavallaan: yksi luonnonmystiikan, toinen arvojen, kolmas tekniikan  ja neljäs analyysin kautta. Jokainen täytti silti tuomariston toiveen. Ne kunnioittavat vanhaa perinnettä ollen uskollisia tekijöilleen ja katsoen eteenpäin.

Meillä on hienot vanhat korut, joita voimme ylpeästi kantaa koska tahansa. Miksi sitten tarvitsemme uutta? 

Kun puu lakkaa kasvamasta, se alkaa kuolla. Vain uusiutuva perinne elää. Uusi Koru -kilpailu osoitti, että taito ja tahto kunnianhimoiseen korusuunnitteluun voi hyvin. Suomalaisten korujen sukupuu kasvaa yhä.

Kiitokset tuomaristolle sekä onnittelut palkituille!


Inni Pärnänen, Matti Mattsson, Salla Silvonen ja Susanna Hoikkala

Kuvat: Matti Pärssinen

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti