Koruilla kulttuurin puolesta

On ilo tehdä työtä, jolla on merkitys. Koruilla on luonnollisesti omistajilleen oma merkityksensä, kullakin käyttäjällä omiin koruihinsa kuuluva, muistojen mukanaan tuoma tarinansa, mutta en tarkoita tällä kertaa sitä.

Kalevala Koru on siitä poikkeuksellinen yritys, että sen omistaa järjestö, Kalevalaisten Naisten Liitto. Sen pyrkimyksenä on ylläpitää kansanperinnettä ja suomalaista kulttuuria. Käytännössä se tapahtuu esimerkiksi erilaisten koulutusten ja seminaarien kautta, mutta myös apurahatoimintana.

Kalevala Koru jakaa yhdessö omistajansa kanssa Kalevala Korun kulttuurisäätiön kautta apurahoja monenlaiseen kansanperinteeseen liittyvään toimintaan. Käsite "kansanperinne" saattaa kalskahtaa hiukan tunkkaiselta, mutta apurahan saaneita projekteja silmäillessä mieleen jäi mm. sirkusalan korkeakoulututkinnon suorittaminen (2006), työttömien kesäteatteriesityksen tuottaminen (2007), Gajaneh-baletin valmistaminen (2009) ja suomalais-senegalilaisen lastenlevyn tekeminen (2011).

Kansanperinne on siis paljon muutakin kuin tuohivirsuja! Kuten pari viikkoa sitten ohimennen mietinkin, perinne elää vain jos se muuttuu. Museoimalla tallennetaan historiaa, mikä on tärkeää sekin, mutta eteenpäin on elävän mieli. Noin 150 tähän mennessä myönnetystä apurahasta ovat saaneet tukea toimintaansa sekä säilyttävät että vanhaa uudistavat projektit.

Kalevala Korun kulttuurisäätiö julkistaa kunkin vuoden teeman samalla kun apurahojen haku alkaa - koskas muulloinkaan kuin Kalevalan päivänä, 28.2. Olkaapa hereillä, kulttuurintekijät kautta linjan! Lisää aiheesta näiden linkkien takaa:

http://www.kalevalakoru.fi/yritys/kulttuurisaatio
 ja
http://www.kalevalaistennaistenliitto.fi/kulttuuritoiminta/kalevala-korun-kulttuurisaatio.html

Piristävä esimerkki uudesta tavasta tulkita kulttuuriperintöämme on parhaillaan esillä Unioninkadun myymälässämme Helsingissä. Siellä on esillä Aalto-Yliopiston Taiteiden ja suunnittelun korkeakoulun tekstiilisuunnittelun linjan näyttely, jossa opiskelijat

Marianne Huotari, Laura Merz ja Pauliina Varis sekä projektin ohjannut tekstiilitaiteilija ja taidepedagogi Laura Isoniemi esittelevät korujen inspiroimia tekstiileitään.

Rajoja ylittävä yhteistyö on tuottanut moderneja töitä, joissa etnisyys kuitenkin on yhä tunnistettavissa. Etenkin isot, Halikon käädyn inspiroimat työt tuovat mieleen universaalisti muidenkin kansojen vanhaa ornamentiikka kankaista puuleikkauksiin. Niissä on ikiaikaisia koristeaiheita, jotka toimivat yhä ja edelleen. Hakematta tuli mieleen, että kun maailman sanotaan kutistuneen sähköisen tiedonvälityksen ja etenkin internetin avustuksella, niin jollakin ihmeellisellä tavalla se on kai ollut pieni joskus ennen niitäkin, tämä yhteinen kotimme.

Näyttelyssä voi vierailla 3.3. asti osoitteessa Unioninkatu 25, Helsinki. Myymälä on avoinna arkisin kello 10–18, lauantaisin 10-16.

Mukavaa hiihtolomaa eteläiseen Suomeen, intoa muun maan ahertajille!

Talvisin terveisin

Saija

Jotta lapset vastakin voisivat olla mukana

Kun lapsi harrastaa, voi äiti sen seurauksena löytää itsensä sunnuntaiaamuna ennen julkisen liikenteen heräämistä edesauttamassa demokratian toteutumista. Suomennettuna: hoidin yhden äänestyspaikan vahtimestarin tointa. Velvollisuus oli mieluinen, etenkin kun vertaa sitä eräisiin muihin vapaaehtoistöihin, joissa urheilevan lapsen vanhempana saattaaa viikonloppuaan viettää, kuuluisimpana kai epäkuranttien hedelmien noukkiminen priimojen joukosta keskusvarastolla, mutta muutenkin. Turhemminkin voisi sunnuntai kulua.

Matkaa toimipaikkaani oli sen verran, että turvauduin taksikyytiin. Siinä takapenkillä istuskellessani mietin, miten leppoisasti meillä Suomessa äänestys sujuu. Vaalit ovat rauhanomaisia tapahtumia, niihin ei liity mellakointia, mielensoituksia, väkivaltaa, pakottamista tai tulosten vääristelyä. Jokainen annettu ääni on samanarvoinen ja vapaaehtoinen.

Äänestämään lähdetään kävellen, mikäli vain etäisyydet sen sallivat, lapset otetaan mukaan, jotta he sitten vuorollaan muistaisivat käyttää omaa ääntään, vaalipaikalla tavataan tuttuja ja jutellaan niitä näitä säistä, ehkä pari sanaa itse asiastakin. Vaikka paikalle saavutaan karvalakki silmillä ja toppahousut jalassa, on tilanteessa aina mukana arvokkuutta. Virallinen leima ja salaperäinen valkoinen paperi äänestysuurnan päälläkö sen saa aikaan? Vai ehkä sittenkin mielen pohjalla oleva tieto siitä, että yleinen ja yhtäläinen äänioikeus ei ole ollut itsestäänselvyys vielä kovin pitkään meilläkään?

Taksinkuljettajani viritti keskustelua vaaleista, kuten ajankohtaan sopi. Näiden vaalien ominaispiirteisiin on kuulunut, että monet äänioikeutetut ovat halunneet kertoa kenen puolesta äänestävät. Kuljettajani käänsi kuvion toisin päin. Hän tahtoi kertoa, ketä vastaan hän äänestää. Perustelut eivät ole korrektia kirjoitettavaa, joten jätän ne toistamatta, mutta toivon sydämeni pohjasta, että hän mielipiteineen on poikkeus. Olipa äänestyspäätös mikä tahansa - tai ylipäätään päätös kuin päätös - ovat viha ja ennakkoluulot aina perin pohjin väärä peruste sen tekemiselle. Sille tielle lähtemällä ei voi kuin hävitä.

Muutosten vuosi on vauhdissa. Suomi saa uuden presidentin (jonka henkilöllisyys ei tätä kirjoittaessani ole vielä selvinnyt, vaikka ääniä lasketaan jo), mutta lisäksi saimme samalla viikolla Kalevala Koruun uuden toimitusjohtajan. Riitta Huuhtanen on meille työntekijöille jo entuudestaan tuttu talon sisältä, ja olen vakuuttunut siitä, että jos yritys toimisi samalla tavalla kuin valtio, demokraattisella äänestyksellä me työntekijät olisimme päätyneet samaan ratkaisuun kuin hallituksemme. Onnea uudessa tehtävässäsi, Riitta!


Saija

PS. Vahtimestaroidessani seurasin sivusilmällä, kun äänestyspaikkana toimivan koulun yksi luokka pyöritti aulassa sopuhintaista kahviota leirikoulunsa hyväksi. Mainio idea! Vaalikahviperinne näköjään muuttuu, mutta elää. Vai perinne elää, koska muuttuu? Siinäpä taas laajemminkin sovellettavaa tuumailtavaa.